Putkilahdella on oma presidentintekijänsä

Presidentin vaali on ollut tämän alkuvuoden tärkeä puheenaihe. Pitkässä juoksussa jokaisesta presidentistä jää omat merkkinsä historiaan ja esimerkiksi Putkilahdessa on presidentit Kekkosesta alkaen valettu betoniin. Kukin vuorollaan.

Kekkonen sai patsaan vasta 1976, mutta Koivisto ja Ahtisaari saivat patsaansa jo virkakauden alkuvaiheessa (kuvat ohessa). Nyt on jo neljännen presidentin vuoro saada näköispatsas koristamaan harrastajakuvanveistäjä Lauri Kallion omakotitalon pihamaata Putkilahden Herapohjantien varrella. Vuosien varrella näistä patsaista on kirjoitettu ja julkaistu kuvia valtakunnan tärkeimmissä sanomalehdissä (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Keskisuomalainen). Kylälehti seuraa nyt mielenkiinnolla uuden patsaan nousua ja yrittää ehtiä ensimmäisenä kameran kanssa paikalle, kun nyt valittu presidentti on saanut oman patsaansa Putkilahteen.

VK

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
2/2000 helmikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Järettömän työtähän tämä on, kesähän tämän kuitenkin tekisi sanoi Rantasen Oskari, talvella lunta kun lapioi.