Jumalanpalveluksen järjestys oli seuraava:

 1. Wirsi
 2. Cehoitus synnintunnustuxeen
 3. Synnintunnustus
 4. Synninpäästö
 5. Herra armahda
 6. Cunnia
 7. Kijtoswirsi
 8. Wuoroterwehdys
 9. Eturucous
10. Päiwän epistola
11. Graduaali wirsi
12. Ewangeliumi
13. Uskontunnustus
14. Saarna wirsi
15. Päiwäsaarna, esirucous
16. Colehti
17. Ehtoolliswuorolaulu
18. Rucous ja ehtoollisen asetus sanat
19. Pyhä
20. Isämeidän rucous
21. Manaus
22. Herran rauha
23. Ehtoollisen jacaminen
24. Jumalan Caritza
25. Ehtoolliswirsi
26. Wuoroterwehdys
27. Rucous
28. Wuoroylistys
29. Herran siunaus
30. Loppuwirsi

Viehättävänä yksityiskohtana kirkkoon tulijoiden varusteissa kiinnitti huomiota valkoinen kangasnyytti rouva Eeva Ojasen kädessä. Hän kantoi siinä virsikirjaansa. Sekin on vanha tapa.

Kirkoissa noudatettiin ennen tarkkaa istumajärjestystä. Tässä jumalanpalveluksessa se käytäntö oli myös huomioitu. Miehet ja naiset istuivat eri puolilla käytävää. Penkkirivit oli merkitty kyläkunnittain.

1800-luvun messukasukkaan pukeutunut pastori Markku Vihemäki saarnasi ja toimi liturgina. Hän kertoi entisaikojen kirkonmenoista, kuinka ne olivat karumpia ja suorastaan ankaria. Tapakulttuuri oli silloin toinen. Luterilaisen puhdasoppisuuden aikana kirkko koki tehtäväkseen kansan kasvattamisen ja opettamisen. Lukutaito oli eräs tärkeimmistä opetustehtävistä. Siveellisyyttä opetettiin kirkossa ja siinä käytettiin apuna pelottelua. Siitä muistuttivat nyt kirkossa esillä olevat häpeäpenkki ja eteisessä seissyt jalkapuu.

Pastori Vihemäki kertoi saarnassaan myös entisistä Korpilahden kirkoista ja siitä, kuinka ennen käytiin säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Kirkossa käyntiin liittyi paljon muutakin kuin jumalanpalvelukseen osallistuminen. Kirkkoon tultiin usein jalan kinttupolkuja pitkin, joskus ajettiin hevosilla tai kesäisin soudettiin veneillä. Suurimpiin kirkkoveneisiin mahtui tyynellä ilmalla jopa 60-70 henkeä mukaan. Kirkkoon lähdettiin aamulla aikaisin, esim. Rutalahdesta piti lähteä jo aamulla klo 4 soutamaan kohti kirkonkylää. Eri kyläkunnilta lähteneet venekunnat kohtasivat Kärkisissä ja siitä alkoi kilpasoutu kohti kirkonkylän venesatamaa. Putkilahtisten vene tavoitettiin Jänissaaren kohdalla ja siitä kehittyikin kova kilpailu. Ennen kirkkoon menoa piti vaihtaa vaatteet ja syödä eväitä.

Kirkonmäellä ennen jumalanpalvelusta oli tärkeätä tavata tuttuja ja sukulaisia. Siinä vaihdettiin kuulumisia, pestattiin työväkeä, etsittiin sopivia pareja, saatettiin tehdä kauppoja ja suunnitella tulevaisuutta. Kirkkomatkoilla oli myös hoidettava lapsia ristittäviksi ja mustissa arkuissa kuljetettiin vainajia kyliltä kirkkomaahan saatettaviksi.

Entisaikaan jumalanpalvelukset kestivät pidempään kuin nykyisin. Silloin saarnat olivat pitkiä ja usein väsyttäviä. Ei ollut ollenkaan ihme, että unilukkari kopautteli torkahtaneita välillä hereille. Tällä kertaa suntio Tuomo Peltola hoiti tehtävää kilisyttelemällä pientä kelloa. Se oli kuitenkin nyt vain seremoniaa perinteen elvyttämiseksi.

Vuosien saatossa jumalanpalvelusta on uudistettu monella tavalla. Sanoma on silti pysynyt samana. Jumala on ollut jakamassa elämää kirkkonsa kautta. Siihen eivät ole vaikuttaneet maantieteelliset etäisyydet, ei sukupolvien etäisyys, sanoma säilyy. Elämme yhdessä veneessä. Meillä on yhteinen isiemme kirkko.

Perinnejumalanpalveluksemme päättyi virteen vuodelta 1674. Suomalaiseen virsikirjaan se on tullut vuonna 1701.

- Niin on kirkonmenomme Tällä hetkell' hyvin täytett',
Sanan kuulo, veisuumme, Herran nimeen kauniist' päätett'.
Kiitett' olkoon Jumal' julki, Kuin meit' näin ravitsi ratki.

Nyt me kotia menemme, Herran hyvist' lahjoist' rikkaat,
Levon löysi sielumme, Jota hartaast' halas' alat'.
Herra meit' niin aina johdat', Ett' sinullen taidam' kelvat'.

Siunaa uloskäymisem', Sielun haavat kaikk' paranna,
Estä petos perkeleen, leipää ravinnoksem' anna.
Päätä hyvin vaelluksem', Suo sitt' taivaas' asuaksem'. - 

Palautelomake