Muistokirjoitus Olga Saarisesta

Syksyn saapuessa saimme suruviestin, Olga Saarinen oli saanut kutsun suureen tuntemattomaan. Noutaja oli saapunut, ehkä yöllä normaalin nukkuma-ajan myötä. Olga oli ehkä aavistanut lähtönsä lähenneen, kun hän oli vähän aikaisemmin halunnut käydä tervehtimässä monia entisiä tuttaviaan ja sukulaisiaan. Hän oli poikansa kanssa tullut Järvenpäästä ja jäänyt aivan normaalisti kotiin. Se jäikin heidän viimeiseksi tapaamiseksi.

Olga oli nähnyt päivänvalon 84-vuotta ja kuusi kuukautta sitten Putkilahdessa Syrjälän torpassa 5.4.1917. Puitteet eivät olleet leveät, pieni savupirtti ja siinä syntyi kahdeksan lasta. Nuorempien lasten ollessa pieniä, tehtiin siihen savupirttiin särkykivistä leivinuuni, mikä oli iso askel myös parempaan lämmitykseen. Olga oli sarjasta viides. Yksi sisaruksista oli kuollut pienenä ja yksi veli uimareissullaan Korospohjassa. Äiti sairastui reumaan kun nuorin lapsi Hilja oli syntynyt. Olga kertoi, että äiti oli niin sairas, ettei pystynyt edes lasta ottamaan syliinsä. Niin Olga joutui jo kolmetoistavuotiaana huolehtimaan perheen huushollista ja lasten hoidosta. Kun Olgan kanssa kerran juttelimme, hän kertoi, ettei muista leivän puutetta olisi koskaan olleen, mutta särpimestä oli puutetta ehkä enemmän.

Oli kaksi lehmää, jotka olivat ummessa pitkät ajat ja sikaporsas. Työtä hän oli oppinut tekemään jo pienestä. Olga aikoinaan kertoi olleensa hyvin koti-ikäväinen, että ei kauemmaksi pystynyt lähtemään kotoaan työpaikkaa etsimään. Hän oli aika heikkokuntoinenkin, että ei paljon jaksanut. Isäkin sairasti astmaa eikä aina pystynyt töihinkään. Hän oli rakastava isä lapsilleen, opetti elämän ohjeita tarkasti selittäen. Lempi-tytär kertoi, että heille lapsille ei koskaan annettu piiskaa. Sitten isäkin halvaantui ja Olga hoiti hänetkin. Isä kuoli 70-vuotiaana. Hän oli tottunut palvelemaan lähimmäisiään valittamatta.

Nuorisoseuran toimintaan hän osallistu nuorena. Oli näytelmissäkin mukana. Kerrankin Voitto Salmelan kirjoittamassa näytelmässä Voiton kanssa he näyttelivät kahdestaan. Silloin oli jo kasvuhormoni keksitty ja Olga kasvoi pituutta vallan kauheasti siinä näytelmässä, ei Olga muuten niin pitkä ollut.

Elämäntoverinsa Olga löysi täältä Putkilahdesta. Heikki Saarisen kanssa hän alkoi yhteisen taipaleen ja avioliitosta syntyi neljä poikaa; Veikko (s. 1949). Erkki (s. 1950), Reijo (s. 1952) ja Matti (s. 1961).

Oman kodin he rakensivat Syrjälän maalle, jonka Olga sai perinnöksi. Heikki oli kätevä rakennusmies ja niin hän itse rakensi talon. Tosin silloin ei sähkö vielä yltänyt kylän joka kolkkaan ja lapset saivat koululäksynsä lukea öljylampun varassa. 60-luvun alussa sähkö sitten saatiin Olgankin mökkiin. Niin lapset kasvoivat, kävivät koulunsa ja valmistuivat omiin ammatteihinsa. Kaikki löysivät paikkansa yhteiskunnassa. Kaikki meni hyvin, kun sitten perheen isä Heikki kuoli yllättäen. Kutsu kävi saunan lauteilla. Myöhemmin Olga menetti synnynnäistä sydäntautia sairastavan poikansa Erkin 35-vuotiaana.

Elämä ei ole ollut Olgan kohdalla helppoa elämää. Mutta Olga omasi tyytyväisen mielen. Hän oli oppinut ottamaan vaikeudetkin korkeimman kädestä. Hän oli hioutunut moneen muuhun asiaan elämän kouluttamana. Hänestä ei ollut vaikeata kantaa vesi lähteestä ja hoitaa muutkin asiansa ekomenetelmin. Lumityötkin hän teki talvella ilolla. Hän kertoi saavansa siinä ikäihmiselle sopivasti liikettä. Kauppareissutkin hän kävi pyörällä vielä 80 ikävuoteen asti, vaikka kauppaan oli matkaa viisi kilometriä. Sitten kun häntä rupesi vähän huimaamaan, ei hän enää uskaltanut lähteä. Kauppa toi sitten ostokset kotiin ja naapurin kyydissä hän pääsi kylälle eläkeläisten kerhoon ja seurakuntapiireihin.

Tutustuin Olgan kanssa eläkeläisten kerhossa vähän lähemmin, kun hän oli ahkera kävijä siellä. Samoin seurakuntapiirissä. Olga oli onnellinen, että sai olla terveenä niin pitkään ja henkinen kantti oli vielä viimeiseen asti hyvin kirkas. Hänellä oli aivan ilmiömäinen muisti, kertoili näitä vanhoja asioita, kuin olisivat olleet eilispäivänä tapahtuneita. Viime talvena hän vielä lausui vanhan runon ihan ulkoa kuin olisi vasta harjoitellut.

Kaikin puolin Olga koki elämänsä hyvin rikkaana ja hänellä oli taito iloita pienistäkin asioista sekä löytää niistä onnen hetkiä. Ystäviä Olgalla on paljon niin kuin saattojoukosta ympärillä näkyi.

Olga oli niitä maan hiljaisia kulkijoita. Hän ei tehnyt numeroa itsestään. Hänelle oli myös selvinnyt tällä maallisella matkalla sekin, että Taivaan Isä rakastaa häntäkin ja Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan lunastanut ja antanut anteeksi meidän kaikkien synnit.

Kaikkitietävä Jumala oli vastaanottamassa häntä silloinkin, kun hänen matkansa päättyi, ja on herättävä hänet kuolleista viimeisenä päivänä. Olga oli elämänmyönteisenä nöyränä ihmisenä viitoittamassa tietä meille kaikille.

Olin mukana Olgan siunaustilaisuudessa. Oli mieltä lämmittävää katsella sitä kaunista kukkakumpua, jonka alle hän sai jäädä lepäämään. Omaisten sekä ystävien muistosanat kertoivat niin paljon suuresta rakkaudesta ja lämmöstä, että Olgan maallinen vaellus ei ollut täällä turhaa. Voimme kaikki olla kiitollisia Olgan elämäntyöstä. Yhtykäämme virren sanoihin:

"Päivä vain ja hetki kerrallansa, siinä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken mitä tarvitsen.
Päivä kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen."

Virsi 338.

Kirsti M. Koskinen

kuva

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
12 /2001 joulukuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia