Kieltämättä kun lentokone vihdoin karahti maan kamaralle Saskatchewanissa olo oli melko väsynyt. Lentokentällä minua odottikin sitten yllätys. Isäntäperheeni oli vaihtunut ja minua oli vastassa uusi perhe: äiti, kolme poikaa ja heidän entinen vaihto-oppilaansa saksalainen Tamara. Lähdimme sitten ajamaan kohti Bjorkdalen kylää, jonka nimi muuten on norjaa ja tarkoittaa koivulaaksoa. 250 asukkaan Bjorkdale on norjalaisten siirtolaisten perustama ja sijaitsee osavaltion koillisessa osassa. Kylän pääelinkeino on maatalous. Ihmiset viljelevät enimmäkseen rypsiä ja vehnää ja jonkin verran pellavaa. Karjataloutta harjoitetaan runsaasti ja jopa 500 lehmän laumat ovat melko tavallisia. Joillakin maatiloilla pääelinkeinona on hirvenkasvatus. Monet kasvattavat myös biisoneita.

Paikka, jossa asuin, oli tyypillinen pohjoisamerikkalainen maatila. Autoja löytyi kahdeksan kappaletta ja hämmästystä herättikin kuinka monet perheet Suomessa selviävät ainoastaan yhdellä kulkuvälineellä. Ihmiset olivat uteliaita ja avoimen kiinnostuneita Suomesta. Sain vastata kysymyksiin aina poliittisesta järjestelmästä koulunkäyntiin. Kanadassa yliopistot ovat maksullisia ja ei ole lainkaan tavatonta, että yliopistosta valmistuneella on jopa puolen miljoonan suomen markan suuruinen opintolaina. Tähän verrattuna ilmainen yliopisto-opetus kuten meillä Suomessa kuulostaa suorastaan unelmalta.

Perheen äidin juuret ovat Ukrainassa ja vaikka hän ei ollut siellä koskaan käynytkään hänen äidinkielensä oli ukraina. Perheen isän juuret taas olivat Saksassa. Hänen sukunsa oli tosin ollut saksalaisen prinsessan Katariina Suuren palvelijana Pietarissa. He olivat tulleet Kanadaan juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, koska eivät halunneet ottaa osaa taisteluihin. Huomasin, että kanadalaisille on tärkeää mistä heidän sukujuurensa ovat peräisin. Monet neljännenkin polven siirtolaiset sanovat olevansa esimerkiksi englantilaisia, ranskalaisia tai norjalaisia.

Perheen entisen vaihto-oppilaan frankfurtilaisen Tamaran kanssa meistä tuli todella hyvät ystävät. Kävimme usein kalastamassa perheen poikien kanssa. Metsässä kävellessä ottivat perheen jäsenet aina aseen mukaan. Karhuja ja muuta riistaa on alueella runsaasti. Etenkin pimeällä autolla ajettaessa oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että jossain vaiheessa tielle eksyi joko hirvi tai peura.

Sain olla mukana myös kanadalaisissa ylioppilasjuhlissa. Koko kylän väki kerääntyi koululle ja koulunsa päättävät istuivat näyttämöllä kaikkien ihailtavina. Rehtori luki jokaisesta valmistuneesta oppilaan oman perheen kirjoittaman hauskan tarinan ja samalla valkokankaalle heijastui kyseisen henkilön lapsuuden kuvia. Tilaisuuden tunnelma oli rento ja mutkaton ja suomalaiset ylioppilasjuhlat tuntuivat aika jäykiltä ja vakavilta kanadalaisiin verrattuna.

Kuudesta viikosta olin yhden viikon leirillä. Leirillä oli ihmisiä kahdestatoista eri maasta. Tutustuimme nähtävyyksiin ympäri osavaltiota amerikkalaisista elokuvista tutulla keltaisella koulubussilla. Kävimme ratsastamassa ja ajelemassa vankkureilla. Vierailimme myös intiaanikylässä, jossa meille esiteltiin tiipiin rakentamista.

Hanna Kahilainen kanadalaisen poliisikoulun edustalla

Elokuun alussa palasin sitten takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana ja auringon ruskeaksi paahtamana. Kanadan maaseudun elämä tuli hyvin tutuksi ja Meksikon autiomaista puhaltava kuuma tuuli jäi ikuisesti mieleen. Eilen sain puhelun Atlantin takaa. Tekaistut pernaruttokirjeet ovat ongelma sielläkin.

Hanna Kahilainen

Palautelomake