Kansainvälistä tohinaa Putkilahdessa

Elokuun puolivälissä tarttuivat Putkilahdessa viikatteisiin harvinaiset vieraat. Kuusi nuorta ulkomaalaista saapui kylälle niittotalkoisiin Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n ja Korpilahden luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämälle työleirille. Vapaaehtoisia saapui Italiasta, Espanjasta, Tsekistä, Slovakiasta ja kaukaisin Japanista asti. Lisäksi mukana oli yksi leiriläinen Suomesta, allekirjoittaneet leirinvetäjien ominaisuudessa sekä tietysti leiri-isäntänä toiminut Heljä Taavitsainen.

Vapaaehtoistyöleirien tarkoituksena on koota yhteen nuoria eri maista tekemään yleishyödyllistä työtä majoitusta ja ruokapalkkaa vastaan. Leirien tausta-ajatuksena on myös kansainvälisyyden ja rauhan edistäminen; kun eri kulttuureista tulevat ihmiset tutustuvat toisiinsa ja työskentelevät yhteisen tavoitteen hyväksi, uskotaan kansojen välisten konfliktien mahdollisuuden vähenevän ja ennakkoluulojen hälvenevän.

Putkilahdessa työleiri järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Leirillä tehtiin työtä luonnonsuojelualueilla sekä ympäristötukikohteissa. Tavoitteena oli vaalia suomalaista perinnemaisemaa sekä suojella uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja, jotka ovat niittyjen myötä katoamassa. Helteistä huolimatta tehokkaasti työskentelevät vapaaehtoiset niittivät ja vesoivat ripeästi työkohteet Kirkonmäellä, Korospohjassa, Oittilassa, Vaarussa, Töppöspohjassa sekä Putkilahden koululla.

Majoitus oli järjestetty Putkilahden vanhalle kyläkoululle, jossa työpäivän päätteeksi vapaa-ajalla laitettiin yhdessä ruokaa, pelattiin, urheiltiin ja puuhasteltiin kaikenlaista yhdessä. Koulun nuotiopaikalla kului suuret määrät grillimakkaraa. Leiriläiset saivat kokea perinteisiä suomalaisia saunoja, joihin paikalliset asukkaat olivat ystävällisesti kutsuneet, uintia kauniissa järvimaisemissa ja luontoretkiä.

Slovakialaiset opiskelijat Juraj Valent ja Janka Ruzicka nauttivat muiden vapaaehtoisten tavoin leirielämästään Putkilahdessa. Pariskunta vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa ja työleiri oli myös molemmille ensimmäinen laatuaan.

Janka ja Juraj - innokkaat leipurit.

(Click)

Nyt kahden viikon niittotalkoiden jälkeen, kun edessä häämöttää enää kotiinpaluu, on aika kysyä leiriläisten lopputunnelmista:
Mitä olette pitäneet Suomesta ja Putkilahdesta tähän mennessä?
Janka: "Luonto ja järvimaisemat täällä ovat upeita - tämä on parhaita paikkoja jossa olen koskaan käynyt. Luonnon kauneus antaa voimaa sielulle ja ruumiille. Halusin tulla tänne Suomeen, koska olin lukenut maastanne paljon etukäteen, olin utelias, enkä ollut käynyt Pohjois-Euroopassa aikaisemmin."
Juraj: "Pidän täällä varsinkin järvistä, saunasta ja nuotioilloista makkaraa paistellen. Sää on todella suosinut meitä ja olemme voineet tehdä kaikenlaista ulkona. Tapaamani suomalaiset ovat olleet huippuja tyyppejä!"

Miltä työnteko vapaaehtoisena on tuntunut?
Janka: "Mielestäni työleiri on erittäin hyvä tapa tutustua erilaisiin kulttuureihin ja uusiin ihmisiin. Kansainvälisyys on tätä päivää ja välttämätöntä nykyajan maailmassa. Työnteko luonnossa ja luonnon hyväksi on ollut mielekästä.
Juraj: "Olen tottunut tällaiseen työhön. Arvostan työntekoa luonnon keskellä."

Melkein luvattoman nopeasti kuluivat nuo kaksi viikkoa Putkilahdessa. Koska leiri oli kaikille hieno kokemus, on ensi vuonna tarkoitus järjestää samanlainen. Lämpimät kiitokset avusta, saunakutsuista ja yhteistyöstä kaikille paikkakuntalaisille. Erityisesti kiitoksia Heljälle ja Pekalle koululla.

Lotta Heiskanen ja Tommi Huhta

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
9 /2002 syyskuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Hyvin on työpuolenkin kanssa toimeen tultu, syömisen kanssa vallan erikoisesti sanoi renki, isäntä uutta renkiä kun pestas ja sen hyveitä kyseli.