www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Mikko ja Lyyli Hakanen

Lyyli Margareta Hakanen (s. 10.08. 1909, os. Friman) oli Haljalan Konsta ja Ida Frimanin vanhin tytär. Aikuis-iän kynnyksellä Lyyli joutui lähtemään kotoaan piiaksi vuoroin tätinsä ja enonsa luo Jämsän Juokslahdelle. Lyyli oli silloin hyvin iloinen ja seurallinen 17-vuotias neitokainen. Niinpä hän pian löysi ikäistään seuraa ja alkoi seurustella Juokslahdelta kotoisin olevan Mikko Fredrik Hakasen (s. 18.07.1907) kanssa. Nuoret olivat hyvin rakastuneita ja niin siitä seurasi kihlaus ja avioliitto.

Isä-Konsta kuoli jo ennen Lyylin avioitumista 20. 09.1927. Lyyli tuli Alpakkaan isänsä kuoleman jälkeen ja he rupesivat perustamaan sinne omaa kotiaan, kun talo oli silloin isäntää vailla. Mukava olikin nuoren rakastuneen parin omassa taloudessa alkaa elämää. Lyyli alkoi odottaa esikoistaan ja minä olin silloin pieni vauva. Lyyli oli käynyt hoitamassa minua, jotta sai harjoitella vauvan hoitoa jo ennen oman lapsen syntymää.

Mikko oli nuori aviomies ja varmaan aloittelija maanviljelyssä. Kaikkeenhan sitä oppii kun haluaa, ja niin Mikosta kehittyi ammattinsa osaava ja ahkera maanviljelijä. Navetan hän rakensi hirsistä ja savesta. Näin tuli käytettyä vanhoja rakennustarvikkeita hyödyllisesti. Navetta on vieläkin paikallaan, vaikka aikaa on kulunut yli seitsemänkymmentä vuotta. Navettaan hankittiin lehmiä ja Luhangasta löytyi nuori poika, Onni Karusalmi, paimeneksi karjalle, joka sai käydä vallan metsällä. Hän oli silloin kymmenvuotias. Kun Onnin aika tuli lähteä armeijaan, tuli hänen veljensä Toivo tilalle. Maata viljeltiin hyvin ponnekkaasti. Suonajoa oli aina kun muilta töiltä joudettiin. Samoin metsä-ajoja oli talvella. Sitten alkoi sota ja Mikko joutui lähtemään sotaan. Toivo jäi tekemään töitä Alpakkaan. Hänellekin tuli lähtö 18-vuotiaana ensin koulutukseen ja melko pian sotaan puolustamaan maata meidän kaikkien puolesta. Ihme kyllä he kaikki pääsivät pois aivan vahingoittumatta. Minun veljeni Veikko kaatui aivan Toivon rinnalta. Toivo vielä jatkoi Alpakan töissä, kunnes jäi avioliiton kautta Ylätaloon vävyksi ja näin ollen Putkilahteen pysyvästi.

Lyyli oli myös ahkera emäntä, pystyi tekemään kaikkia emännän töitä ja siinä ohella vielä käsitöitä. Hän osasi ommella vaatteita ja kutoa kankaita. Emännän apuna Alpakassa oli Ida, joka kävi navetassa ja teki kaikkia töitä mitä eteen ilmaantui. Lapsia syntyi kolme tyttöä; Mirja (s. 1928), Airi (s. 1930), ja Maire (s. 1931). Sitten syntyi vielä kaksoset, jotka kuolivat heti synnyttyään ja vielä poika, joka syntyi kuolleena. Se oli kova isku vanhemmille, kun Mikko oli toivonut poikaa niin kuin isä toivoo työlleen jatkajaa.

Mikko, Lyyli ja kolme tytärtä.

Alpakan isäntäväki oli hyvin iloisia seurallisia ihmisiä ja niin rakastuneita, että äitini sanoi aina, ettei pidä käyttää huvasti, se ei kestä kauan. Mutta kestihän se, vaikka he molemmat olivat hyvin temperamenttisia luonteeltaan. Elämä oli hyvin räiskyvää, ja joskus oli Lyylin vähän tuuletettava itseään sukulaisissa, mutta taas rakkaus voitti ja se oli taas entistä parempaa. Mikko oli hyvin kohtelias naapuri ja tahdikkaaksi kasvatettu. Hän sanoi aina tavatessaan kädestä päivää. Samoin hän oli myös vanhuksille hyvin huomaavainen. Heillä asui siihen aikaan Riikka, joka oli usein tuvan perällä ja kehräsi villalankaa sekä katsoi tarvittaessa lapsia. Mikko oli hyvin huomaavainen Riikallekin. Riikka tarjosi usein nuuskaa meille lapsillekin ja heti se rupesi aivastuttamaan. Mikko soitti myös viulua. Hänellä oli Mäki-Matin vanha viulu. Lauluääni hänellä oli hyvä. Piirileikkilauluja osasi Mikko laulaa, kun pienviljelijäompeluseuroja pidettiin vuoroin jokaisessa talossa Rantuulla.

Lyyli-emäntä, joka oli muuten minun serkkuni, oli myös ulospäin suuntautunut. Hän kävi usein naapurissa tervehtimässä. Ei mennyt monta päivää, kun Lyyli tuli aina piipahtamaan ja sitten keitettiin kahvit. Käsityö oli useimmiten mukana. Usein hän tapasi äitini päivälevolta. Siihen aikaan se oli aikamoinen synti levätä päivällä, joten äitini säikähti ihan kuin olisi ollut pahanteossa. Mutta hauskaahan siitä pidettiin. Samoin käytiin vastavierailulla. Aina sitä oli rupattelemista milloin mistäkin kuulumisista. Se oli muistamisen arvoista aikaa, kun naapureista pidettiin huolta. Naapurista sai mennä lainaamaankin milloin mitäkin tarvittiin. Ei ollut puhelimia, ei sähköä, ja kauppa oli kaukana. Tiet olivat hevosella kuljettavia, mutta autoja ei ollut. Kävellen ne kylämatkat sujuivat. Talvella ehkä potkukelkalla.

Lapset Alpakassa olivat minun ikätovereitani, joten me lapset käytiin aina sunnuntaisin vuoroin vieraissa. Uintireissut olivat hauskoja yhdessä, samoin pelattiin kaikkia pelejä, milloin piilosilla, milloin polttosilla. Käsitöitten teko yhdessä oli varsin mukavaa. Aikuiseksi vartuttuaan tytöt avioituvat ja lähtivät maailmalle kukin omiin koteihinsa. Mirja avioitui Jyväskylään, Airi Petäjävedelle Heikkilän talon emännäksi ja Mairesta tuli Hiirolan emäntä.

Lyyli ja Mikko rakensivat uuden päärakennuksen entisen paikalle vuonna 1952. Se rakennettiin hirrestä, joka on vieläkin säilytetty hirsiseinällä, ainakin tupa. Rakennus oli varustettu uunilämmityksellä. Myöhemmin on laitettu WC ja sauna keittiön viereen.

Lyylin lähtöpäivä tuli 26.05. 1972 ja Mikko toista vuotta myöhemmin 2.11.1973. Tutkimattomat ovat Jumalan tiet, ei annettu elämän päiviä pitempään. Olivat niin elämänhaluisia ihmisiä ja suuri joukko ystäviä ja sukulaisia jäi kaipaamaan Lastenlapsetkin olisivat vielä tarvinneet mummoa ja pappaa.. Mairen pojasta, Kyöstistä, tuli Alpakkaan isäntä, joka tällä kertaa viljelee tilaa. Alpakka nyt on muuttunut hevostilaksi. Hän avioitui luhankalaisen Anja Halmekosken kanssa ja heille syntyi kolme lasta, Mikko, Esko-Pekka ja Riikka.

Kirsti Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2003]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke