www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Ulla on Virran Puodin kesätyttö

Heinäkuun ajan Virran Puodin asiakkaita oli palvelemassa tyttö, joka ei välttämättä kaikille paikkakunnalla liikkuville ollut niin tuttu. Kyseessä oli Lahdesta kotoisin oleva ja Jyväskylässä opiskeleva 22-vuotias Ulla Haara.

Vaikka Ulla ei olekaan kotoisin Putkilahdesta, kylä on hänelle erittäin tuttu, sillä perheen kesäpaikka on naapurikylällä Tammijärvellä ja myös putkilahtelaiset sukulaiset, ystävät sekä muun muassa kylällä järjestetyt 4H-leirit ovat tehneet paikkaa tutuksi.

"Tämä on ollut erittäin mukava kesätyöpaikka, sillä olen saanut tehdä työtä ihmisten parissa. Iloitsen myös mukavista työkavereista ja työn monipuolisuudesta", Ulla kertoo. Vaikka Ullalla ei ole aikaisempaa kokemusta työstä kaupassa, on työ ehkä jollain lailla kuitenkin verissä. Ullan isä, Jorma Haara, on nimittäin työskennellyt myymälänhoitajana Putkilahden Osuuskaupassa 1970-luvulla.

S.S.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2003.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke