www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Koska meininki oli hyvä

Leghorn on Suomen laajimmin levinnyt kanarotu. Ei, vaan naisenergiaa akselilta Myyrmäki- Korpilahti- Kaustinen - Sanna Helénin, Katri Haukilahden ja Värttinästäkin tunnetun Johanna Virtasen trion muodossa.

Leghorn sai alkunsa Kokkolassa Keski- Pohjanmaan konservatorion siipien suojassa vuonna 2000 opiskelutarkoituksessa, mutta koska meininki oli hyvä, toimintaa jatkettiin myös vapaa-ajalla. Ja sillä reissulla ollaan. Moksin seurantalon tunnelmallisesta salista Korpilahden-kiertueensa aloittava Leghorn tarjoilee kansanmusiikkia monipuolisesti: jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain sinistä. Ja tanssiakin passaa!!!

Johanna Virtanen (laulu ja harmooni) on opiskellut kansanmusiikkia aluksi Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja jatkaa opintojaan tällä hetkellä Sibelius- Akatemian kansanmusiikkiosastolla pääaineenaan laulu. Leghornin lisäksi Johanna vaikuttaa mm. Värttinässä.

Sanna Helén (alttoviulu, viulu ja laulu) aloitti viulunsoiton Korpilahdella Outi Penttisen johdolla. Kaustisen musiikkilukion kautta tie vei Kokkolaan Keski-Pohjanmaan konservatorioon, josta Sanna valmistuu tänä keväänä alttoviulunsoiton opettajaksi.

Katri Haukilahti (viulu, nyckelharpa, laulu ja harmooni) opiskelee Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa ja päämääränä on valmistua kevään 2003 aikana kansanmusiikkipedagogiksi. Katrin reipasta soitantaa voi myös kuulla mm. Holtti-yhtyeessä ja kansantanssiryhmä Matit ja Maijat soittojoukkueessa.

[Julkaistu Verkonpaikkaajien sivuilla osoitteessa http://www.verkonpaikkaajat.net/korpilahtiviikko.html.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke