www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
"Tämän kerran" Putkilahdessa

12.-20.7.2003 Putkilahden nuorisoseurantalolla oli hyvin poikkeuksellinen taidenäyttely. Kyseessä oli putkilahtelaisen Voitto Salmelan (1900-1987) töistä koottu näyttely nimeltä "Tämän kerran", joka pyrki paikkaamaan edesmenneen taiteilijan näyttelytoimintaan jäänyttä vajetta: Voitto Salmela ei eläessään pitänyt tiettävästi ainuttakaan yksityisnäyttelyä. Salmelan omalla taiteellaan vuoraamansa Korospohjan kodin ja lukuisten myytyjen teosten ansiosta hänen taiteensa on kuitenkin ollut laajalti tunnettua.

Voitto Salmela

"Tämän kerran" esitteli Voitto Salmelan taidetta 1960-luvulta 1980-luvulle saakka. Toteemipaalua lukuun ottamatta kaikkien Salmelan teosten omintakeisena toteutustapana on ollut erinäisten esineiden, ainesten ja kappaleiden upottaminen puulevyn päälle levitettyyn värjättyyn liimamassaan. Kappaleita ovat muun muassa olleet lasin ja posliinin palaset, uistimet, kivet ja keinosiemennyspillit. Kappaleista Salmela sommitteli erinäisiä mosaiikkimaisia kuvia, keskeisimpänä aiheenaan ehdottomasti pöllö, joka oli myös nuorisoseurantalolle kootussa näyttelyssä vahvasti edustettuna.

Yksi monista Voitto Salmelan tekemistä mosaiikkimaisista töistä, jonka aiheena on pöllö.

Näyttelyn yhteydessä esiteltiin myös paikalliskulttuurihanke Kumotuksen julkaisema, korpilahtelaisen Olli Soinin tekemä tutkielma "Saa olla pitkin taikka poikin" (2003), joka toimii johdatuksena Salmelan taiteeseen ja elämään. Julkaisu kertoo kattavasti taiteilijan syntytaustoista ja elämästä, ei kuitenkaan vain taiteilijana. Olli Soinin tutkielma kertoo Voitto Salmelasta myös muun muassa nuorisoseura-aktiivina, viljelijänä ja maallikkoeläinlääkärinä, mutta ennen kaikkea omaa tietään kulkevana tarkkailijana ja omaperäisenä miehenä, jota harva todella ymmärsi tai oppi kunnolla tuntemaan.

S.S.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2003.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke