www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Taimin tupaan uudet asukkaat

Taimin tupa vaihtoi omistajaa ja syksyn aikana kiinteistön omistajaksi tuli Ritva ja Väinö Salosen perhe. Kiinteistön vanha nimi miellyttää myös uusia omistajia, joten voimme myös jatkossa puhua Taimin tuvasta.

Tämä oikeaa alppimajaa muistuttava talo on aikanaan rakennettu vapaa-ajan asunnoksi, mutta nyt siitä tulee vakituinen asunto.

Jyväskylän seudulla Väinö tunnetaan aktiivisena mäkihypyn ja pesäpallon harrastajana ja valmentajana. Urheiluasioissa matkakokemuksia on kertynyt myös maakunnan ulkopuolelta, mm Japanin Sapporossa Väinö on ehtinyt käydä neljä kertaa. Ritvakin on ollut paljon miehensä mukana järjestämässä urheilutapahtumia, työelämäkokemusta hänellä on siivous- ja puistonhoitotehtävistä, ja on hänellä ollut oma kauppakin, jossa myytiin valaisimia.

Ritva ja Väinö ovat aikaisemmin asuneet omakotitalossa Muuramessa. Nyt vanha asuintalo on myyty ja lokakuussa asetuttiin Putkilahteen asumaan.

Muuttokuormassa oli tavallisen muuttotavaran lisäksi myös kissa ja kaksi pikimustaa Labradorin noutajaa. Mukana tuli myös pieni kanala, jossa asuu neljä kanaa ja yksi kukko. Perheeseen kuuluu myös yksi poika, Janne Salonen, mutta hän on jo perustanut oman perheen ja asuu Jyväskylässä.

Miksi muutitte juuri Putkilahteen? - Rauhallinen elinympäristö soveltuu hyvin nykyiseen elämäntilanteeseen. Kylä ja monet sen asukkaista ovat tulleet tutuksi jo 70-luvulta alkaen, joten aivan vieraaseen kylään emme katseitamme suunnanneet. Sopiva asuintalokin oli kylässä myytävänä. Näin meistä tuli putkilahtelaisia ja kyllä tämä nyt tuntuu hyvä ratkaisu olevan.

Valto Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2003.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke