www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Puurot ja vellit

Putkilahden maisemanhoidon kehittämishankkeen toiminta-aika päättyy vuodenvaihteessa. Huhtikuun alusta joulukuun loppuun on edetty askel askeleelta kylän kehittämiseksi. Hienosta maisemasta ja omasta paikalliskulttuurista riittää ammennettavaa ja monet kehittämisideat ovat lähteneet liikkeelle melkein itsestään.

Tienvarsimetsurimme Rauno Minkkinen sai työnsä päätökseen marraskuun lopussa. Myös kaadetut rangat ja risut on kasattu isoihin varastokasoihin odottamaan, että Päijänteen metsänhoitoyhdistys kerää ne ensi vuonna energiapuuksi.

Korpilahden kunta on hakenut kulttuuri-luontopolkuverkoston kunnostamiseen saariston ympäristönhoitoavustusta vuodelle 2004. Lisäksi kyläseuralla on oma saaristoavustushakemus vireillä. Vesiväylän kunnostus- ja merkintähankeen osalta tavoitteena on päästä haraamaan eli syvyyskartoittamaan reitti jo kesällä 2004. Korpilahti on lähdössä mukaan YTY 2000-projektiin ensi vuonna. Putkilahdesta YTY-työkohteiksi sopisi pienimuotoinen rakennusten kunnostaminen ja mahdollisesti lintutornin rakentaminen.

Metsäkeskuksen hakemasta METSO-yhteistoimintaverkoston pilottihankkeesta tulee päätös vuoden loppuun mennessä. Jos hanke menee läpi, sitä kautta on mahdollista saada tehtyä vapaaehtoisia maisemapainotteisia metsäsuunnitelmia halukkaille tiloille. Korospohjanlahden rantautumispaikka kunnostetaan EU-hankkeen rahoituksella mahdollisesti jo vuonna 2004.

Maisemanhoitohankkeen päätavoite on ollut ajantasaisen maisemanhoitosuunnitelman laatiminen Putkilahteen. Maisemanhoitosuunnitelma alkaa teksteineen ja karttoineen olla valmiina ja se julkaistaan ensi keväänä. Uusi suunnitelma kokoaa yhteen 1990-luvulla tehdyt suunnitelmat päivitettyinä ja täydennettyinä uusilla näkemyksillä kylämaiseman hoidosta. Maisemanhoitosuositusten noudattaminen on täysin vapaaehtoista. Lisäksi on selvitetty edellytyksiä perustaa Putkilahteen luonnonsuojelulain mukainen maisema-alue.

Lokakuun kyläillassa vaadittiin, että kaikille maanomistajille pitää tiedottaa, mitä luonnonsuojelulain mukainen maisema-alue tarkoittaa ja näin tehtiin. Maanomistajien osoitteiden selvittäminen oli iso urakka. Joukkoon jäi puutteita, mutta yli 90 % maanomistajista sai kirjeen. Tiedotekirjeessä kerrottiin lyhyesti, mistä maisema-alueen perustamisessa on kyse ja mitä vaikutuksia perustamispäätöksellä olisi.

Perustamispäätösehdotusta saati perustamispäätöstä ei suinkaan ole vielä tehty. Ja ennen kuin sellainen voidaan tehdä, on joka tapauksessa vielä edessä maanomistajien virallinen kuuleminen päätösehdotuksesta.

Yhteen kirjeeseen ei voi mahduttaa paljon asiaa, mutta kaikki olennainen pyrittiin tuomaan esiin. Siitä huolimatta kävi niin, että joko kirjettä ei ymmärretty tai sitä ei luettu tai sitten luettua ei uskottu. Kirjeessä lukee mm. lihavoidulla, että "maisema-alueen perustaminen ei rajoita metsien ja peltojen käyttöä ja hoitoa ". Metsäalueilla toimitaan metsälain ja metsänhoitosuositusten mukaan, kuten tähänkin asti. Asia oli esillä myös 30.11.03 kylätilaisuudessa, mutta jos lukijoilla/kuulijoilla ei ole halua ottaa tietoa vastaan, niin viesti ei mene perille.

Kyläkokouksessa 30.11. menivät puurot ja vellit sekaisin ja ympäristökeskuksen vetämän maisemanhoitohankkeen kylän kehittämistavoitteet käännettiin päälaelleen. Avoimella tiedottamisella ja osallistamisella haluttiin välttää kylän jakautumista vastustajiin ja puolustajiin. Eihän vielä ole edes maisema-alueen perustamispäätösehdotusta, johon ottaa kantaa. Kuitenkin nimilistan kerääjät tekivät työtään ja lopputulos on se, että nimensä listaan kirjoittaneet vastustavat maisema-alueen perustamista, osaamatta kuitenkaan sanoa minkä vuoksi.

Nimilistan koonneet henkilöt tulevat esittämään perustelunsa vastustamiselle maisemanhoitohankkeen seuraavassa ohjausryhmän kokouksessa 12.12.03. Jatketaanko maisemahanketta ja maisema-alueen perustamisen valmistelua ensi vuonna. Siitä päättää ohjausryhmä.

Kaikesta huolimatta helteisestä kesästä jäi mukavat muistot. Olen tavannut ystävällisiä putkilahtelaisia - niin vakituisia kuin vapaa-ajan asukkaita. Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Liisa Horppila-Jämsä

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2003.]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke