www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Vespuolen naisilla oma kevätkonsertti

Korpilahden Vanhassapappilassa pidettiin 14.3.04 Kevätkonsertti, jossa esiintyivät Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston Oittilan musiikkiryhmän naiset. Oittilassa on jo useiden vuosien ajan annettu kansalaisopiston toimesta alkeis-ja jatko-opetusta pianonsoitossa. Opettajana on toiminut alusta asti pianonsoiton lehtori Tatjana Anohin. Hän on onnistunut sytyttämään innostuksen kipinän moniin eri-ikäisiin soitto-oppilaisiinsa.

Soittotaidon oppiminen ja -säilyttäminen edellyttävät jatkuvaa harjoittelua sekä uuden oppimista. Kotona päivittäisen harjoittelun lisäksi opin saaminen ja musiikkiryhmään kuuluminen antavat lisää intoa ja voimia harrastamiselle. Ahkerointi soittimien ja nuottien parissa on tuottanut hyviä tuloksia. Tästä kuultiin näyte sunnuntain konsertissa.

Vespuolen naisille: Kerttu Weijolle, Marjatta Haanpäälle ja Mirja Könnölle tämä konsertti oli heidän ensimmäinen yhteinen oma konserttinsa. Aiemmin he ovat esiintyneet Oittilan koululla yhteisissä kevätsoittajaisissa kaikkien muiden ryhmään kuuluneiden soittajien kanssa.

Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston Oittilan musiikkiryhmän naiset Vanhassapappilassa 14.3.2004.

Kuvassa vasemmalta Julia Weijo, Kerttu Weijo, Mirja Könnö ja Marjatta Haanpää.

Kuva: Osmo Weijo.

Kerttu Weijon soitin on piano ja hän on opiskellut musiikkiryhmässä jo neljättä vuotta. Marjatta Haanpää puolestaan on ollut mukana kolmatta vuotta ja Mirja Könnöllä on menossa toinen vuosi. Marjatan ja Mirjan soittimina ovat piano ja haitari.

Sunnuntaisen konsertin soittajia oli täydennetty aikaisempina vuosina ryhmään kuuluneella Julia Weijolla, hänen soittimensa on viulu. Mukaan oli kutsuttu myös Tatjana Anohinin jyväskyläläinen 10-vuotias piano-oppilas, Vlad Ivanov. Opettaja Tatjana Anohin ja hänen miehensä Viktor Anohin esiintyivät myöskin ryhmän mukana. Viktor Anohinin soittimina olivat saxofoni ja klarinetti.

Konsertin ohjelma oli laadittu periaatteella "jokaiselle jotakin". Runsaat kaksi tuntia kestänyt konsertti oli todellakin hyvin monipuolinen. Säveltäjänimiin kuuluivat musiikkimaailman suuret nimet, kuten Wagner, Beethoven, Mozart, Brahms, Sibelius, Bach, Grieg jne. Kevyempinä niminä mukaan oli mahdutettu myöskin Pihlajamaa, Kärki, Fanciulli ym. Konsertissa kuullut sävellykset soitettiin eri kokoonpanoissa joko yksin, kaksin, nelikätisesti tai yhtyeenä. Sovitukset oli tehnyt Viktor Anohin.

Salintäyteinen yleisö näytti tyytyväiseltä konsertin kaikkinaiseen antiin. Erilaiset soittimet, piano, viulu, harmonikka, klarinetti ja saxofoni loihtivat musiikille piristävän sävynsä niin yksin kuin yhdessäkin soitettaessa. Esiintyjien vuorottelu ripeässä tahdissa loi oman viehätyksensä konsertin etenemiselle. Opettaja Pirkko Weijo juonsi tilaisuuden lausumalla musiikkiesitysten välillä lyhyitä, hyvin kauniita runoja.

Konsertin rikasilmeisyyttä lisäsivät osaltaan juhlasalin seinille ripustetut värikkäät, suurikokoiset tilkkutyöt. Nämä Kerttu Weijon taideteokset loivat iloista ilmettä muutoin niin ankean harmaaseen saliin.

Sunnuntain kevätkonsertin antamia tuntemuksia kuvannee osuvasti erään miespuolisen konserttivieraan lausahdus: "Kyllä Vespuolella osataan!" Tähän voimme ilolla yhtyä.

Aune Turunen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2004.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke