www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Muistoja vaarin mökiltä Kujansuulla kesällä 1947

Elettiin sodanjälkeistä aikaa ja linja-autoliikenne oli ylikuormitettua. Odotimme Korpilahden matkahuollossa Putkilahteen menevää linja-autoa. Auto tuli, mutta kyytiin ei mahtunut. Silloin oli käytössä vielä puukaasutin. Seisomapaikoille ei voitu ottaa, koska auto ei olisi jaksanut nousta jyrkkiä mäkiä.

Väinö- isäni sai hankittua jonkinlaisen pirssiauton. Siinä ei ollut starttimoottoria eikä jarruja. Siksi hankkiuduimme lähimmälle mäelle, josta auto saatiin liikkeelle kohti Putkilahtea. Perillä jäimme kimpsuinemme sopivassa mäessä lähellä Mikko Kujansuun mökkiä.

Kävelymatkalla mökkiä lähestyttäessä ihmeellinen ääni voimistui. Mikä aiheutti moisen räminän? Tontin ympärillä oli lukuisia eri periaatteilla toimivia tuuliviirejä. Yhdessä miehen kädet viuhtoivat, toisessa potkurin lapa rallatti ja kolmannessa oli yhdessä kummatkin systeemit. Kyllä siinä kuusivuotiaalla pojalla oli ihmettelemistä! Onpa minulla taitava vaari!

Mikko Hietanen, Nikkar-Mikko, työnäytteidensä ympäröimänä.

Seuraavana päivänä vanhempani lähtivät mustikkaan Vaaruvuoreen. Minä jäin Mikon seuraksi. Hän tutustutti minut naapurin lapsiin. Siinä touhuttiin aika rajustikin, että oli pesun paikka. Ei silloin ollut vesijohtoja. Mikko oli tehnyt pesuvatiin sopivaa vettä, jolla pahin lika saatiin irtoamaan.

Mutta - mikä kumma juova pojan ranteesta lähti nousemaan. Vanha tulehtunut haava aiheutti imusuonen tulehduksen. Silloin Mikko kiikutti minut kiireesti Putkilahden koululle, se ei ollut kaukana. Terveyssisar puhdisti haavan ja vähitellen imusuonen punotuskin häipyi. Olipa onni, että terveyspalvelut olivat niin lähellä.

Illalla vanhempani saapuivat mukanaan pyykkikorillinen mustikoita. He olivat saaneet sen täyteen reilussa neljässä tunnissa. Apuna heillä oli vaarin nikkaroimat puiset poimurit. He olivat kulkeneet heinäväen ohi tyhjän korin kanssa. Palattuaan takaisin oli esitetty kysymys: "Mistä varastosta nouditte marjat?" "Kyllä ne tuolta Vaaruvuoresta raapaistiin", oli isäni vastannut. Hän ei halunnut paljastaa poimureiden salaisuutta.

Antero Hietanen

Mikko Hietanen, Nikkar-Mikko, asui Putkilahdessa Lähteenmäessä ja Mattilan Kujansuussa siihen aikaan kun jokapäiväisiä käyttöesineitä valmistettiin puusta.

Tässä yksi Nikkar-Mikon tekemä tuoppi, joka on vaivoja säästämättä kirjailu koristein, ajan henkeen sopivin mietelausein ja tietysti tekijästä kertovalla merkinnällä.
Kuva: Valto Koskinen.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2004.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke