www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Perinteikäs helmikuu

”Helmikuussa helistää” on vanha sanonta. Joskus sydäntalven aurinkoisina päivinä voimme havaita lumisilla puiden oksilla kimaltelevia jäähelmiä. Jos kuuntelemme oikein tarkasti, kuulemme niiden helähtelevän. Tästä kauniista luonnonilmiöstä lienee kuukausi nimensäkin saanut.

Helmikuu on antoisaa aikaa luonnontutkijalle ja -ihailijalle. Valon lisääntyessä kasvi- ja eläinkunnassa tapahtuu mielenkiintoista heräämistä. Maaseutu antaa oivalliset puitteet tehdä havaintopäiväkirjaa luonnonilmiöistä kunkin omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti.

Kuukausi on myös henkisiltä perinteiltään sisältörikasta aikaa. Almanakasta näemme, että helmikuulle sijoittuu useita eri aiheille nimettyjä päiviä. Siellä on myös kaksi liputuspäivää, Runebergin päivä ja Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä. Nämä liputuspäivät ja muut merkityt päivät ovat muistuttamassa meitä oman kansamme kulttuuriperinnöstä. Vaikka maailmankuvamme ja yhteiskuntamme muuttuvat, kuitenkin tämä perintö elää ja vaikuttaa moninaisesti meidän elämäämme.

Olemme iloisia ja suuresti kiitollisia professori Teivas Oksalalle, että hän on tutkinut suomalaisen kulttuurin alkujuuria ja lahjoittanut lehdellemme aiheesta kirjoituksen.

Helmikuulla on myös oma merkittävä asemansa kristillisyyden kannalta. Kristuksen elämä ja toiminta muodostavat kirkkomme toiminnan teemat: kirkkovuoden. Helmikuussa kirkoissa puhutaan laskeutumisesta paastoon. Paastoon valmistautuminen aloitetaan laskiaissunnuntaina ja se päättyy tiistaihin. Paastonaika alkaa seuraavana keskiviikkona. Laskiaissunnuntaita vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä.

Laskiaistiistai on perinteinen mäenlasku- ja ulkoilupäivä. Ruokakulttuurin puolella laskiaista on juhlistettu rasvaisilla ruuilla. Hernerokka ja kermavaahdolla täytetyt laskiaispullat ovat edelleenkin suosiossa. Vanhan tavan mukaan laskiaissaunassa ei saa puhua. Puhujaa purevat itikat kesällä.

14. helmikuuta vietetään viime vuosina muotiin tullutta Ystävän- eli Valentininpäivää. Ystävyys on niin kallisarvoinen asia, että sitä pitäisi vaalia muulloinkin kuin almanakkaan merkittynä päivänä.

Useisiin helmikuun nimipäiviin liittyy monia vanhan kansan uskomuksia ja sanontoja. Nimipäivinä ennustetaan esimerkiksi säitä ja vuodentuloa. Erikoisesti Matti-nimi on sanontojen suosikki. ”Matti on muuton kova mies, mutta toinen silmä vuotaa”. Sanonta kertoo siitä, kuinka aurinko alkaa Matinpäivän aikoihin sulattaa sen verran lumia, että jääpuikot ilmestyvät räystäille.

Eräs Matin lupaus ilahduttaa varmasti meitä kaikkia Putkilahden Kylälehden lukijoita: ”MATTI KEVÄÄN TUOPI”.

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 2/helmikuu 2005 pääkirjoitus.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke