www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Väinö Kauniston muistolle

Monesti kuolintapauksen yhteydessä on tapana sanoa; että rivit harvenevat. Nyt kuitenkin voisi sanoa, että rivit lyhenivät. Väinöhän oli nuorempia ikäluokkia, jotka sotaan joutuivat lähtemään.

Miltei keskenkasvuisena poikasena Väinö joutui ensin koulutuskeskukseen ”oppiin” muutamaksi kuukaudeksi, sitten kannaksen rintamalle Virojoelle. Vakava sairaus keskeytti sitten sotimisen. Väinö toipui kuitenkin siitä ja osallistui vielä Lapin sotaan. Lapin sodan päätyttyä talvella 1945, oli jatkettava vielä asevelvollisena, kun silloin piti palvella asevelvollisena kaksi vuotta. Kun Väinö pääsi kotiin armeijasta, oli nuoruus melkein mennyt, eikä mitään tietoa ammatista. Oli kuitenkin koti, vaikka pienikin. Oli antanut turvan ja elannon suurelle perheelle, enemmän kuin kymmenelle. Väinö oli perheen lapsista toiseksi nuorin. Aikoinaan oli tapana, että vanhin pojista sai talon, siskot ja nuoremmat veljet saivat etsiä elinkeinonsa muualta. Väinön isä oli kuollut jo ennen sota-aikoja. Vanhemmat sisaruksista hankkiutuivat työtä etsimään avarammille maisemille. Torpan tiluksilla ei työtä riittänyt monelle, mutta naapurien metsissä yhtiöiden työmaita siihen aikaan riitti, kun vain oli halua ja taitoa tehdä.

Kun Väinön nuorempi sisar Tyyne avioitui naapurinpojan kanssa, oli luonnollista, että Rajalan tilan isännyys siirtyi virallisesti Väinön harteille. Rasitteeksi jäi vanha äiti ja sairaat vanhemmat sisarukset.

Emännätön talo on kuin pilvinen päivä, Aleksis Kiven sanoin. Se ongelma ratkesi, kun Kirsti Minkkinen tuli Rajalaan Kyyjärveltä saakka. Siitä tuli vauhtia Rajalan talouteen, lapset Mervi (s. 1959), Virpi (s. 1960) ja Jorma (s.1961), tasaisesti vuoden välein. Vähäisiä kivisiä peltoja raivattiin parempaan kuntoon. Karjaa ei saanut lisättyä, ennen kuin saatiin uusi ja tilavampi navettarakennus. Nuoruuden voimin ja innoin kumpikin ahersi sarallaan lisäansioita. Väinö ahkeroi metsätöissä niin hevosen kanssa kuin jalkamiehenäkin. Monia vaikeuksiakin oli, kuten ajoittain kaivossa veden puute. Sähköäkään ei ollut, kylällekin oli matkaa viitisen kilometriä, eikä alkuaikoina ollut tietä kesällä. Kun sotien jälkeen Töppöspohjan tie valmistui, kinttupolku lyheni yhteen kilometriin. Uuden navetan myötä elämä vaurastui, ja seuraava suuri ponnistus oli uuden asuinrakennuksen rakentaminen. Elämä todella kirkastui, kun 70-luvun paikkeilla sähkö tuli sivukylillekin. Samoin hiukan myöhemmin puhelimet. Tämän kaiken ohessa lapset kasvoivat, kävivät koulunsa – ja ovat lentäneet pois pesästä, kuten sanotaan.

Maatalouden alasajo, yhteiskunnan rakennemuutos tai miksi sitä milloinkin sanotaan, muutti sitten kaiken. Yhdeksänkymmentäluvulla Rajalassakin piti luopua lypsylehmistä, mullien kasvatuskaan ei juuri sitten kannattanut. Navetta on tyhjillään, onneksi Kirsti sai työkseen postin kuljetustyön, joka ei kylläkään ollut helppo homma ajella huonoja sivukylien teitä liukkailla keleillä tuiskussa ja tuulessa. Väinö kykeni sentään usein jelppimään ja autonkin huoltamaan. Iän myötä kaikenlaiset sairaudet tulevat rasitteiksi.

Vuonna 1981 oli Väinöllä ensimmäinen sydänkohtaus, ja sen jälkeen ei entinen kunto enää palannut. Pienen eläkkeen turvin elämä sitten jatkui. Yli 20 vuotta Kirsti ennätti palvella postin kuljettajana, kunnes pääsi eläkkeelle. Kun elää kauan, näkee paljon, väliin kuulee sanottavan. Vaikka minä en vielä kovin vanha olekaan, olen kuitenkin kerinnyt nähdä kolmen sukupolven vaihtuvan Rajalassa. Väinö on nyt poissa joukostamme, hänestä jäi kaikille hyvä muisto ahkerasta uurastajasta ja hyvästä naapurista. Väinö on perillä rauhan maassa, jonne kukin vuorollaan olemme menossa. Korkeimman kädessä on päiviemme määrä.

Väinöllä oli aikaa valmistautua lähtöön, Kirsti kertoi hänen sairaalassa kuolinvuoteellaan hyvästijättöhetkellä elein näyttäneen, miten hän lepää Jumalan kämmenellä ja on taivaaseen menossa.

Reino Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2005.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke