www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Harmonikkaleirin konsertti Putkilahdessa

21. heinäkuuta Putkilahden Seuralassa saatiin nauttia tasokkaasta musiikista, kun Oittilan Maamiesseuran järjestämän 5-päiväisen harmonikkaleirin osallistujat ilahduttivat putkilahtista ja muualta saapunutta yleisöään yhteisellä konsertillaan. Leirin kahdeksan oppilasta ovat opettajansa, harmonikkataiteilija Matti Ekmanin opastuksella työskennelleet todella ahkerasti saaden kukin henkilökohtaista yksityisopetusta sekä lisäksi harjoitusta yhteissoitossa.

Mirja Könnön toimiessa 1990-luvulla Jyväshanureiden puheenjohtajana silloiset harmonikkaleirit järjestettiin kymmenenä kesänä Putkilahdessa. Parin vuoden tauon jälkeen leiritoiminta saatiin heräteltyä uudelleen käyntiin Oittilan Maamiesseuran puitteissa. Tämänkesäinen leiri oli kolmas Oittilassa pidetty leiri.

Harmonikkaleirin puuhanaiset Marjatta Haanpää (vasemmalla) ja Mirja Könnö osallistuivat itsekin leirille.

Soittajat, jotka olivat tulleet leirille monilta eri paikkakunnilta, joukossaan myös putkilahtisten edustus, kertoivat leirille osallistumiseensa vaikuttaneen sen, että opettajana toimii Matti Ekman.

Tätä mieltä oli myöskin Järvenpäässä työskentelevä DI Tarja Hämäläinen, joka kertoi osallistuneensa harmonikkaleireille jo vuosia sitten, kun niiden pitopaikkana oli Putkilahti. Nyt hän on ollut mukana jokaisella Oittilan leirillä ja lupaa tulla jatkossakin, jos vain leirejä pidetään. Hänen soolona soittamansa Kesäillan valssi oli upeaa kuultavaa.

Konsertin ohjelma koostui vanhoista tunnetuista sekä uudemmista, ennen kuulemattomista sävellyksistä, jotka soitettiin eri kokoonpanoissa. Leirin kaikki oppilaat ja opettaja soittivat aluksi yhdessä tutut sävelmät Metsäkukkia, Kukkuva kello, Rantatie ja Väliaikaista kaikki on vaan. Yhteissoitto oli yllättävän puhdasta ja rytmi eheää, vaikka leiri oli kestänyt vasta kolme päivää ja soittajien valmiudet luonnollisesti hyvin eritasoisia.

Konsertin kiinnostavimpiin säveltäjänimiin kuului Astor Piazzolla, jonka Oblivion kuultiin duettona Hämäläisen ja Ekmanin soittamana. Ekman soitti lisäksi soolona saman säveltäjän sävellyksen Chau Paris.

Viiden soittajan kokoonpanolla tulkittu Fibichin Runoelma oli nimensä mukaisesti herkkää ja kaunista musiikkia. Kvartetin soittamista useista sävelmistä leiskahti saliin vuoroin iloinen rytmikäs meno tai slaavilaiselle musiikille ominainen dramaattinen haikeus.

Yleisön joukossa musisointia kuunnellut, itsekin harmonikkaa soittava korpilahtelainen Eino Lahtinen piti konserttiohjelman sisältöä onnistuneena. Erikoisesti hän kiitteli Matti Viljasen sävellysten esilletuontia tässä konsertissa. Myös uudet, ennen kuulemattomat sävellykset olivat hänelle mieleistä kuultavaa.

Valtaisat aplodit saaneet harmonikkaleiriläiset ja heidän opettajansa ilahduttivat vielä yleisöään yhdellä ylimääräisellä. Tottakai se oli Säkkijärven polkka.

Aune Turunen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke