www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Koulu alkaa

Putkilahdesta lähtee koulutielle tänä syksynä viisi ekaluokkalaista.

He ovat tässä kuvassa ylhäältä vasemmalta Aurora Weijo, Janette Jokinen, Kare Autioniemi, Samuli Saltiola sekä alla olevan kuvan Severi Tuominen.

Kuva: Osmo Weijo

Severi Tuominen.

11. elokuuta 2005 on merkittävä päivä putkilahtelaisille Aurora Weijolle, Janette Jokiselle, Samuli Saltiolalle, Kare Autioniemelle ja Severi Tuomiselle: silloin alkaa koulu, on ensimmäinen koulupäivä.

Koko viisikon yhteinen mielipide on, että kouluun meno on mukavaa. Kaikkein tärkeimpänä asiana kouluun menossa he pitävät sitä, että siellä tapaa kavereita. Vaikka heillä kaikilla on hallussaan jo monia erilaisia tietoja ja taitoja, silti uuden oppimiseen riittää intoa.

Samulin päällimmäisenä ajatuksena koulun suhteen on, että jo ensimmäisenä koulupäivänä pitäisi oppia lukemaan. Myös Janette pitää lukutaidon oppimista tärkeänä; siinä on vielä vähän viimeistelemistä.

Kare puolestaan kertoo kouluvalmis-teluistaan, että hänelle on jo ostettu vihreä koulureppu. Kavereihin hän sanoo tutustuneensa srk:n päiväkerhossa. Numerot ja laskeminen kiinnostavat Karea eniten ja hän arvailee, että parasta koulussa on välitunti.

Aurora kertoo, että Tammijärven koulu on hänelle jo tuttu paikka, sillä hän on käynyt siellä Janetten ja Samulin kanssa esikoulua. Hän tykkää paljon piirtämisestä ja laulamisesta. Aurora osaa myös soittaa huilulla jo monta laulua ja pianoakin vähäsen.

Severillekin kouluun lähtö on mieleistä. Mitään erityistoiveita koulun suhteen hänellä ei ole: kaikki oppiaineet ovat hänen mielestään yhtä hyviä. Severi ei tule samaan kouluun Auroran, Janetten, Samulin ja Karen kanssa Tammijärvelle, vaan hän aloittaa opintonsa Hurttian koulussa.

Putkilahden kylälehti ja koko kylän väki toivottaa koulunsa aloittaville turvallista koulutietä ja oppimisen iloa!

Aune Turunen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke