Keväisiä ja kesäisiä muistoja Kettuvuorelta

Monet lapsuuden leikit tapahtuivat Kettuvuorella. Metsä oli kiehtova leikkipaikka. Sieltä löytyi kaikki tarvittava aineisto: kivet, sammal, oksat ja kävyt. Jos vielä sattui olemaan rikkoutuneita astian palasia, koti oli täydellinen.

Ennen kuin pystyimme kiipeämään Kettuvuorelle, leikkipaikkanamme oli usein Koskisen riihen takana oleva metsikkö. Tämä metsikkö oli tapahtumapaikkana hiivan syönnissämme.

Sota-aikana ja sodan jälkeen lapset kärsivät vitamiinien puutteesta, vaikka saimmekin Amerikan paketeista jotain vitamiinipillereitä.

Meillä oli tavaton hinku syödä hiivaa. Päätimme porukalla, serkkujakin oli mukana, säästää saamamme 25-penniset. Kun rahaa oli tarpeeksi, ostimme koko paketin hiivaa. Hiivapaketin kanssa menimme metsään, ja langan avulla jaoimme hiivan niin kuin olimme nähneet kauppiaankin tekevän. Kerrankin saimme syödä eholti hiivaa, eikä vain murusia, niin kuin kotona sai. Muistaakseni kukaan ei tullut kipeäksi, tai jos olikin, ei uskaltanut kotona sanoa.

Kevään ensimmäiset retket Kettuvuorelle tehtiin Vappuna. Siellä riisuttiin kengät ja sukat pois ja hypittiin paljasjaloin, oli sää mikä tahansa. Jälkiseurauksena saattoi saada ”variksensaappaat”.

Sylvi ja Olavi Kettuvuorella v. 1956

Seuraava retki tehtiin ajankohtana, kun koivunvarvuista irtosi kuori. Oli vispilöiden tekoaika. Lasten sormet olivat näppäriä kuorimisessa. Mukana oli äiti ja eväskori.

Tämä kuva on vispiläntekoretkeltä Kettuvuorelta 1944. Äiti-Jenny istuu Tuulikki sylissään ja äidin takana kirjoittaja Sylvi. Muut ovat siskoja ja serkkuja.

Kesän ensimmäiset mustikat löytyivät Kettuvuoren eteläiseltä rinteeltä. Iso lapsilauma lähti metsään ja mennessä heitettiin marja-astiat maahan samalla huutaen: kipposet kapposet marjoja täyteen, jos ei täyteen, niin puolilleen, jos ei puolilleen, niin pohja peittoon, jos ei pohja peittoon, niin ei ollenkaan.

Kettuvuorelle päästään kahta eri reittiä. Suoraan kalliota pitkin onnistui, jos oli kumipohjatennarit, tai sitten oli mentävä vanhojen polkua kallion vasenta laitaa.

Tänä päivänä menen aivan vapaaehtoisesti vanhojen polkua. Lähes joka kesä me siskokset teemme muisteluretken Kettuvuorelle. Mukana on lapsiamme ja lastenlapsia.

Jo lapsena tajusimme Kettuvuorelta avautuvan maiseman kauneuden. Aikuisen silmin näen sieltä nyt ”koko kotomaamme ja sen ystävälliset äidinkasvot”.

Näitä muistoja kirjasi ylös maaliskuisena sunnuntaina 12.3.2006 Jyväskylässä:

Sylvi Rohula os. Lehtinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2006]