Kotiseudun laulaja ajan virrassa - Martti Korpilahden 120 v. juhla Putkilahdessa

Martti Korpilahden elämäntyötä tarkastellessa ei voi sivuuttaa kuvauksia hänen voimakkaasta kyvystään saada ihmiset oppimaan uutta ja pitämään hauskaa. Hänen on täytynyt olla loistava pedagogi, opettaja kun oli; sitä tukivat luontainen herkkyys ja lapsuudessa äidiltä saatu innoitus kieleen, kirjallisuuteen. Vaikeissakin oloissa voivat vanhemmat antaa lapselleen sellaiset henkiset eväät, jotka vievät pitkälle. Martin kohdalla tämä toteutui loistavalla tavalla. Runojen suomenkieli soi vieläkin koskettavana ja tuoreena, yhä sävelletään hänen laulujaan.

Kokoonnuimme sunnuntaina 23.7. kylätalolle Putkilahteen, samaan pihapiiriin, jossa Marttikin on toiminut opettajana kuuntelemaan hänen tekstejään herkkinä tulkintoina, laulamaan hänen sävellettyjä runojaan sekä kuulemaan hänen taiteensa taustoista. Naistenviikko oli lopuillaan, väliin oli satanut ja väliin paistanut, mutta sunnuntai oli lämpimän aurinkoinen.

Avauksen jälkeen Teivas Oksala esitteli päivän teemaa lyhyesti – hän totesi kahvituksesta sattuvasti, että Simolan Elvin karjalanpiirakoiden munavoin kera tarjottuna täytyy olla syntiä, niin hyvä on maku – sekä totesi Martin runojen olleen innoittamassa ainakin 11 säveltäjän työtä. Viimeisimpänä heistä on Matti Asikainen, jonka Puu- sarjaan runojen hengen mukaan sävelletyistä lauluista kuulimme Tuomien kukkiessa -osan Miika Torkin esittämänä. Lisäksi esiteltiin Kuusi -runon sävel, jonka juhlakansa opetteli ja lauloi yhdessä, mestarin perintöä kunnioittaen. Vappu Tupala lausui lämpimällä ja herkällä tavalla lyhyet, herkän lyyriset puu-aiheiset runot, joihin oli kirjoitettu ihmisen tuntojen ja elämänkaaren eri tilanteita.

Miika Torkki (vasemmalla) ja Teivas Oksala.

Juhlapäivän esitelmässään Teivas Oksala valotti monipuolisesti Martti Korpilahden runouden esikuvia sekä omassa ajassaan että ajan yli, ystäviä sekä tyylillisiä lajitovereita. Eino Leino, Otto Manninen sekä Korpilahden ystävä Einari Vuorela olivat lähimpää hänen runouttaan sivuavia ja osin lähtökohtia tarjonneita aikalaisia. Idean lainaaminen ei ole pahasta, kunhan vie sitä eteenpäin ja tekee siitä jotain muuta – lähtökohtia sekä lainasanoja omaan luomiseemme sekä puheeseemme tarvitsemme kaikki.

Korpilahti lienee sijoitettavissa Leinoa lähemmäs, hänen runoissaan ei ole Manniselle ominaista rakenteellisuutta, vaikka ideatasolla samoja teemoja tapaa. Useimmat teemathan ovat universaaleja, jo useaan kertaan sanottuja; vain sanomisen tapa vaihtelee. Reilu 2000 vuotta sitten roomalainen runoilija Horatius (64 - 8 eaa.) jo kypsässä iässä pohti samoja elämän rajallisuuden ja hetkeen tarttumisen kysymyksiä kuin mekin. Martti Korpilahdelta löytyy yhtymäkohta myös Runebergiin, joka koki ensi kerran suomalaisen järvimaiseman koko voiman ollessaan Saarijärvellä kotiopettajana. Martti kirjoitti järviluonnon moniin runoihinsa, luonnollisesti maakuntalauluunkin.

Korpilahti arvosti murretta, mutta loi runonsa kirjakielellä. Martin runot ovat syntyneet laulettaviksi, luomaan ihmisille kotiseututunnetta tai ilmaisua sille. Ne eivät ole nurkkakuntaisuutta, vaan sen oikean juurevuuden osoitus, jonka pohjalta ihminen voi avoimesti kohdata muiden maakuntien ja kansakuntien ihmisiä ja lopulta olla aidosti kansainvälinen.

Oksala listaa Korpilahdelta hyvinkin viisi elämäntyötä: tämä suoranainen työnteon hinku ja sitkeä asenne ovat elämässään kovia kokeneen, mutta humaanin ja itse kovin sitkeän Augusta Forsgren-äidin peruja. Runoissa esiintyvät kotiseudun kasvot; ihmisen kasvot ovat peilinä tunteelle, joka hakee ilmaisuaan. Martti vei eteenpäin hyvin vaikuttavalla tavalla Eino Leinon laulurunouden sarkaa, kotiseudun tunteen tulkkina.

Esitelmän aikana lausui vielä Anna-Liisa Ahvenainen tunnelmallisen, meille kesäisen tutun runon ”Elokuun iltana Putkilahdessa” sekä Vappu Tupala: ”Kotiseudulle”.

Syntyperäinen korpilahtelainen Vappu Tupala lausui Martti Korpilahden runon "Kotiseudulle".

Sitten oli aika kahvin ja niiden syntisen hyvien karjalanpiirakoiden. Koko juhlan henki oli vapaamuotoisen leppeä ja iloinen puheensorina täytti kylätalon: joka huoneeseen riitti väkeä ja kuistilla oli muutama erityisen hyvä kahvin nautiskelupaikka tarjolla.

Palasimme yhteislaulujen pariin: Ristinselkä, Tutuilla teillä, Kun kerran vain näit Päijänteen sekä hyväksi lopuksi aina yhtä sykähdyttävän maakuntalaulumme. Lauloimme ja opettelimme säveliä, sanat saimme Martti Korpilahdelta - soikoot nämä laulut täällä vielä uudelleen!

teksti Timo Suominen
kuvat Osmo Weijo

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2006]