Hyvien ihmisten kylä

En ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä, ellei eräs tuntematon rouva olisi kerran 1980-luvun alussa kiskaissut liinatukkaista, liian innokasta poikaa bussin edestä pois. Opin ainakin katsomaan aina, vaikka jalkakäytävän valo näyttäisi vihreää. Rouva välitti ja kantoi oman osansa yhteiskuntavastuusta – tai teki sen, minkä jokainen normaalituntoinen olisi tehnyt.

Toistakymmentä vuotta myöhemmin – parisataa metriä ylempänä, toisessa risteyksessä – nainen siistissä jakkupuvussa kantaa palautuspulloja korissaan. Täpötäydestä korista putoaa pullo keskelle ajotietä ja hajoaa. Edellä mainittu liian innokas poika kerää pahimmat sirpaleet ja kysyy naiselta, eikö olisi ollut asiallista poimia sirpaleet ajotieltä pois. Vastaus kuului: ”En viitsinyt, en todellakaan.” Hän ei välittänyt eikä ollut luomassa hyvien ihmisten Helsinkiä.

Yhteisön hyvyys – kyläyhteisön tai kaupungin tai siltä väliltä – syntyy sen jäsenten perusvälittämisestä toisistaan. Kaupunkiasumisen ja maaseutuasumisen syvä erilaisuus on siinä, että kuta enemmän ihmisiä, sen vähemmän on aikaa välittää vastaantulijasta, naapurista, toisesta ihmisestä. Aikaa myöten syntyy liian usein välinpitämättömyyden kulttuuri: maassa makaavan ohi kuljetaan sujuvasti, vältetään ikävää sekaantumista ja lopulta omia inhimillisiä tunteita. Kuoletetaan ihmisyydestä sen parasta osaa, joka on välittämistä, arvonantoa, rakkautta.

Isojen asioiden edessä ihminen tuntee pienuutta. Yhdessä asiat selkenevät helpommin toiminnaksi.

Putkilahdessa yhteisön hyvyys tuntuu perusrakenteena, jonka monimuotoisuus rakentuu asukkaiden erilaisuudesta – erilaisista vahvuuksista. Satunnaisista erimielisyyksistä huolimatta rakenne kestää, jos ihmiset ymmärtävät omakohtaisesti yhteistyön hyödyllisyyden. Paljon siinä vaikuttavat paikallisten pitkäaikaiset henkilösiteet ja avunantoverkostot, erilaiset seurat (siis eriseuraisuudessakin on hyvää!) ja yhteistyön silta ihmisestä toiseen. Ei ole lainkaan samantekevää, miten me täällä suhtaudumme toiseen ihmiseen. Jos kylän inhimillinen peruslämpö puuttuu, eivät siinä auta valtakunnallisesti kauniit maisemat, laajakaistat ja Kärkisten sillat pitkän päälle paljonkaan. Toisaalta jos sitä lämpöä on, olosuhteissakin saa olla puutteita.

Tänä päivänä monia ihmisiä painavat vastuu työelämän tulostavoitemyllyssä tai työttömyyden aiheuttama omanarvontunteen menetys. Sellainen kuluttaa voimia ja vaikuttaa osaltaan vapaaehtoistoiminnan näivettymiseen. Kylätoiminta, jonka soisi olevan pyrkimystä laajan piirin yhteiseen hyvään, saattaa kutistua vähäiseksi, suppean porukan toiminnaksi. Se aiheuttaa negatiivisen kierteen: kyläläiset mieltävät, että tietty piiri vastaa tietyistä asioista eikä muita kaivatakaan mukaan. Tärkeitä inhimillisiä resursseja jää käyttämättä turhan takia.

Tässä kohdassa haluaisin ojentaa kättäni kylään tulleiden uudismuuttajien ja kesäasukkaiden suuntaan – tarkoituksena toivottaa teitä tervetulleiksi mukaan kyläseuran toimintaan! Totta kai ns. aboriginaaleillekin ovet ovat auki – itse olen uudismuuttajia, mutta kyläläinen yhtä lailla. Seurassa on tilaa erilaisille ihmisille ja monenlaisille asioille, jotka valitaan yhteisesti. Toimintaperinne (kuten seuran toimintasuunnitelma) kestää yleensä aikansa; se voi olla rikkaus tai rasite tilanteesta riippuen. Toisenlainen ajanjakso kylätoiminnassa voi liittyä asukkaiden ikärakenteen muutokseen, yhteiskunnan tarjoamien palvelujen muuttumiseen, lasten yhteistoiminnan kehittämiseen taikka paikalliskulttuurin uuteen nousuun. Viimemainitusta on jo merkkejä nähty.

Kyläseura tai mikään muukaan seura ei oleellisilta osiltaan ole rakennuksissa tai missään kiinteässä omaisuudessa. Kiinteistöt mahdollistavat asioita mutta eivät synnytä mitään toimintaa. Oleellista ovat ihmiset. Niin kuin tuo sana – seura – itsessään sanoo, kyse on ihmisten yhteisöstä ja seuranpidosta; turpakäräjistä, jotka johtavat toimintaan yhteisten tavoitteiden hyväksi. Erilaiset ajan haasteet tai vaikeiksi koetut epäkohdat synnyttävät yhteistä henkeä asioiden taakse. Ne kanavoituvat kohti maaliaan, jos yksituumaisuus on riittävää.

Hyvien ihmisten kylä syntyy arvokkaiden asioiden huomaamisesta, oivaltamisesta. Toisen ihmisen huomioiminen on ihmisen arvon antamista. Kuten Elie Wiesel sanoi: rakkauden vastakohta ei ole viha; rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.

Kiireetöntä ja onnellista joulun aikaa kaikille kyläläisille ja kesäasukkaille sekä menestystä toimiinne tulevalle vuodelle!

Timo Suominen
kyläseuran puheenjohtaja
(vielä seuraavat kaksi vuotta)

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2006]