www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Lennart Melin - hauska seuramies ilman yhteistä kieltäkin

Olemmekohan tulleet ajatelleeksi, että kotoinen Putkilahtemme on itse asiassa kaksikielinen kylä, sillä vakituiseen asujaimistoomme on jo usean vuoden ajan kuulunut täysin ruotsinkielinen Lennart Melin, joka asuu avovaimonsa Outi Kuorikosken kanssa Sinisen koulun päätyasunnossa.

Lennart Melin ja Outi Kuorikoski kotioloissaan Sinisellä koululla.

Alun perin pariskunta tuli Putkilahteen Outin kotipaikalle Niittyniemeen, josta he sitten muuttivat siitä lohkottuun Katajamäkeen, jota pariskunta taitavilla käsillään on vuosien ajan kohentanut ja rakentanut. Katajamäessä ei kuitenkaan ollut sähköjä, vaan Lennartin sanoja lainatakseni energianlähteenä olivat petroli ja koivu. Sähköttömyyskään ei olisi ollut ongelma, mutta Outin sairasteleminen aiheutti pelon siitä, että jotain sattuisi juuri silloin, kun pitkä tie maantien varteen olisi talviaikana tukossa. Niinpä Outi ja Lennart alkoivat katsella asuinpaikkaa keskemmältä kylää, ja kuin tilauksesta Sinisen koulun asunto vapautui kolmisen vuotta sitten, ja Outi ja Lennart pääsivät muuttamaan Arvid-kissansa kanssa siihen. Toki sen jälkeenkin pariskunta on palannut kesäisin viljelemään, remontoimaan ja raivaamaan omaa Katajamäkeään.

Outi ja Lennart ovat kuitenkin ennättäneet asua paljon muuallakin kuin Putkilahdessa. Lennart on syntynyt Tukholmassa, mutta hänen omien sanojensa mukaan hänen Tukholmansa on kadonnut; se puutalokortteli, jossa hän syntyi ja kasvoi, hävitettiin 1960-luvulla maan tasalle ja paikalla on nykyisin Sergelin tori, joka on yksi Tukholman uusimmista ja moderneimmista alueista.

Lennart rakensi elämäntyökseen 23 vuoden ajan Ruotsista kertovia Expo-näyttelyitä eri puolille maailmaa, muun muassa Keniaan, Nigeriaan, Liberiaan, Saudi-Arabiaan, eri puolille Aasiaa ja tietenkin myös Suomeen. Työ oli itsenäistä mutta yksinäistä ja aikataulut tiukkoja; työpäivät venyivät pitkiksi ja usein vierähti useita viikkoja vieraassa maassa ilman, että hän ennätti sen kummemmin tutustua kyseiseen maahan tai sen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Matkatyön huonoksi puoleksi on luettava, että sinänsä seurallisella Lennartilla ei ollut juurikaan aikaa hoitaa ystävyyssuhteita, vaan pitkän työkomennuksen jälkeen hän otti mielellään kotona Ruotsissa repun selkään ja lähti vaeltamaan tuntureille kauas pois suurkaupunkien kiireestä ja melskeestä.

Vuonna 1995 Lennart loukkasi polvensa ja vauhtia piti hiljentää. Kiireeseen jo kyllästynytkin Lennart näki asiassa hyviäkin puolia; vihdoinkin oli aikaa itselle. Tuohon vuoteen osui myös jotakin muutakin, pelkästään positiivista, hän tapasi sairaslomalla ollessaan vuonna 1957 Ruotsiin muuttaneen Outi Kuorikoski -nimisen suomalaisen sairaanhoitajan, joka sitten toi hänet käymään omassa kotimaassaan ja Niittyniemessä.

Pikkuhiljaa pariskunnassa kypsyi päätös muuttaa pysyvästi Suomeen, olivathan molemmat eläkkeellä vapaita asettumaan asumaan minne tahansa. Varsinkin maailmanmatkailuun kyllästynyt Lennart piti Niittyniemeä paratiisina, jossa ainoat äänet olivat luonnon omia ääniä.

Ihmettelyyni, eikö Lennartia arveluttanut tulla maahan, jonka kieltä hän ei osannut, hän vastaa, että hän on tottunut jo ammattiuransa aikana siihen, että yhteinen kieli muiden ihmisten kanssa on paljolti elekieltä; eri puolilla maailmaa on ollut tultava toimeen käsiä ja piirtämistaitoa hyväksi käyttäen. Samalla tavalla Lennart selviytyy tänäkin päivänä; jos Virran puodissa tai Korpilahden tai Jyväskylän kaupoissa ei löydy ruotsinkielen taitoista henkilökuntaa, Lennart ottaa kädet avuksi keskusteluun ja asiat hoituvat huumorin säestyksellä. Hän kertookin, että kun hän osti kännykkää eräässä jyväskyläläisessä liikkeessä, kolme myyjää opasti häntä tunnin ajan puhelimen käytössä, kaikilla oli hauskaa, ja Lennart, joka väittää, ettei ymmärrä tekniikasta mitään, oppi kännykän hienoudet, kun kärsivällisyyttä ja huumoria riitti puolin ja toisin.

Nyt eläkkeellä ollessa Lennartilla on aikaa harrastaa sitä, mitä mieli tekee. Sinisen koulun luokkatilat ovatkin ahkerassa käytössä, kun hän entisöi vanhoja huonekaluja ja nikkaroi uusia. Yksi esimerkki Lennartin kädentaidoista on Koulupuiston kahvihuoneessa oleva entisöity kaappi, joka osoittaa, että Lennart todella osaa asiansa. Kaappi, samoin kuin koulun pihan kiveyksen ja monenlainen muu kunnostus, jossa näkyy Lennartin kädenjälki, kertoo myös siitä, että Lennart haluaa tehdä paljon myös yhteiseksi hyväksi, hän nauttii yhteistyöstä muiden kyläläisten kanssa ja siitä, että omakin elinympäristö näin kohentuu ja kaunistuu.

Joskus, kun Lennart näkee esimerkiksi luonnossa jotain kaunista, hän haluaa heti maalata sen, vaikka väittääkin, ettei ole siinä taitava, mutta haluaa tehdä sen omaksi ilokseen – saapa nähdä, milloin tauluja syntyy myös meidän muiden iloksi.

Lennart, joka on asunut nyt yli kymmenen vuotta Suomessa, on käynyt Tukholmassa sieltä muutettuaan vain kolme kertaa, vaikka hänellä on siellä kaksi lasta ja kaksi lastenlasta, joita hän toki sanoo ikävöivänsä, mutta hän soittelee heille ja kirjoittelee pitkiä kirjeitä, mikä taito monelta muulta muuten nykyisin on unohtunut.

Siniselle koululle muutto on merkinnyt Outille erään suuren ympyrän sulkeutumista: kun hän sota-aikana tuli evakkona Putkilahteen, hän opetteli konttaamaan juuri noilla samoilla lattioilla, joilla hän nytkin astelee. Lennart nauraakin, että kynnyksessä näkyvät vieläkin Outin konttaamisen jäljet.

Paljon maailmaa nähnyt pariskunta viettää nyt onnellisia eläkepäiviä huumorin ja keskinäisen sanailun säestämänä Putkilahden sinisellä koululla. Romantiikkaa suhteesta ei tunnu puuttuvan, sen osoittaa Lennartin kaupasta tuoma kukkanen, jonka hän Outilleen ojensi, tosin se oli vain purjosipuli mutta kuitenkin.

Putkilahti är en tvåspråkig by, det bevisas av att den svenska Lennart Melin bor i Sininen koulu, den blåa skolan mitt i byn. Han har vistats i flera länder och i flera stora städer, men när Outi Kuorikoski förde honom till Putkilahti för elva år sedan, kände han att det här är en plats för honom.

Vi putkilahtibor har fått se tecken på hans kunnande i Koulupuisto, Skolparken, där han har renoverat och tagit del i samarbetet på flera olika sätt. Hans leende och goda humör är också bekanta för många, som har besökt Skolparken eller den lokala butiken Virran puoti.

Vi putkilahtibor har fått se tecken på hans kunnande i Koulupuisto, Skolparken, där han har renoverat och tagit del i samarbetet på flera olika sätt. Hans leende och goda humör är också bekanta för många, som har besökt Skolparken eller den lokala butiken Virran puoti.

Riitta Hakanen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2007]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke