Muistoja Heikkilästä

Asuimme lapsuusaikanani Putkilahden Heikkilässä, vanhassa maalaistalossa, jossa asui yhteensä neljät vuokralaiset. Meitä Elfvengrenejä oli isä Vihtorin ja äiti Selman lisäksi viisi sisarusta: Esa, Eila, Ella, Aune ja Kerttu. Seinän takana asuivat Kiiverit neljän poikansa kanssa. Seuraavissa tiloissa asustivat Mikkolan Helvi ja Toivo Risto poikansa kanssa ja talon eteläpäässä oli Oskari Virtasen perhe viisine lapsineen ja vielä lisänä kaksi lastenlasta, joten kyllä Heikkilän pihapiirissä vilskettä riitti.

Virtasen Elli oli minua hieman vanhempi, mutta hänen kanssaan leikimme paljon räsynukeilla heidän käytössään olleessa suuressa tuvassa, missä oli iso leivinuuni ja hella uunin kupeessa. Ellin äiti Marja paistoi pullat ja leivät sekä laittoi uuniruokia, mielikuviin on syöpynyt, että leivotut pullat olivat maailman parhaat. Paksut pullaletit olivat rinnakkain suurilla pelleillä ja joka kerta saimme lämpimäiset, kun pullaa tehtiin. Isossa tuvassa tehtiin paljon muutakin. Siellä kuivatettiin metsämiesten kastuneet vaatteet, talvella hevosen länget ja muut tarvikkeet, joita metsätyössä tarvittiin. Samaisessa tuvassa kuorittiin paljon perunoita, joista valmistettiin myös perunajauhoja, tekotapaa en muista kuin sen, että perunoita oli runsaasti suurissa vesiastioissa ja talkoohengessä niitä perunoita kuorimme.

Kesäisin, kun taiteilijat ilmestyivät Putkilahteen maalailemaan, pääsivät Kiiverin pojatkin mannekiineiksi. He istuivat malleina tuvan penkillä siististi puettuina, mutta minut häädettiin ulos häiritsemästä.

Tuvan suurella pankolla makoili Harri-kissa haavojaan nuoleskellen, jotka se oli saanut tapellessaan muiden kollien kanssa. Harri ei sietänyt aina lähelleen meitäkään, sillä vääränä päivänä hyväily päättyi sähäkkään raapaisuun.

Meitä lapsia kun oli paljon, niin tekemistä riitti läpi vuoden. Keväisin, kun lumet alkoivat sulamaan, niin suuren tuvan nurkalla alettiin hyppiä neljää ruutua ja pilppaa. Meillä jokaisella oli lasi- tai porsliininpala jota hypätessä käytettiin, että jokainen tiesi, missä oli viivalle astunut. Kesällä pihalla pelattiin myös pesäpalloa. Virtasen pojat, meidän Esa ja kylältä Ikoset ja muita nuoria oli palloa pelaamassa. Pelin jälkeen käytiin sitten joukolla uimassa Perttulan rannassa.

Joukolla kävimme myös marjastamassa ja sieltä palatessa olivat suun ympäryksetkin huomattavasti tummentuneet. Heikkilän suuren navetan takana kasvoi paljon voikukkia, niistä teimme upeita seppeleitä, mutta samalla kukkien malto sotki vaatteemme niin, että torut tulivat seppeleiden sitojille.

Kesäisin oli lasten osallistuttava myös erilaisiin askareisiin, kitkettävä kasvimaa, ajettava lehmät laiduntamaan ja iltaisin oli hoidettava nuorempia sisaruksia. Siihen aikaan tämä oli luontevaa, eikä siitä jälkeenpäin meille kenellekään mitään traumoja jäänyt.

Mieleeni on jäänyt myös juhannuskoivut portaiden pielissä sekä jouluna kuuset, jotka koristivat kotejamme. Lapsuuden Heikkilän maisemat ja sen asukkaat välkkyvät 60 vuoden jälkeenkin vahvana muistoissani, jolloin elon alku oli huoletonta ja ihanaa.

Nykyään meitä sisaruksia on neljä, sillä Esa veli on nukkunut pois, Ella sisko asustaa Luhangassa ja Aune (Ester), Kerttu ja minä (Eila) täällä Imatralla.

Kun joukko on vuosien saatossa hajaantunut, niin olemme sukusiteiden ylläpitämiseksi järjestäneet serkkujen tapaamisia vuosittain, jotka alkoivat muistaakseni v. 2001 Lahdessa, idean keksijän, Eeva Lahden (os. Mäkelä) kotona. Kesällä 2006 juhlimme Vantaalla ja ensi vuonna (2007) kokoonnumme Luhangassa, jos kaikki nappiin menee.

EILA KUIVANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2007]