www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kesäasukkaasta vakituiseksi Huhkaimenvuoren alle

Jo jonkin aikaa on Rupansalmen rantamilla asunut hirsihuvilallaan Jaakko Rönkkä.

Teimme kyläseuran puolesta tervehdyskäynnin uuden ympärivuotisen asukkaan luokse heinäkuun ensimmäisenä päivänä, Etu-Varman tienlaitojen kurjenkellojen komeaa kukintaa ihastellen.

Kauniisti oli kukkia istutettu kivisten piharakenteiden lomaan myös Jaakon pihassa. Jokainen kivi oli vähitellen löytänyt paikkansa rakennustyön jatkuessa pihalla; mikä portaissa, mikä askelkivinä, pöytänä tai patsaana. Isäntä on osannut hyödyntää luonnon tarjoamia esteettisiä mahdollisuuksia, mutta joutunut samalla käymään pitkää, sitkeää painia lohkareiden kanssa. Periaate on ollut, että kiviä ei tuoda tontin ulkopuolelta, tämä huomioon ottaen tulos on erinomaisen onnistunut. Vaikka jääkausi kivet sekoittikin, antoi ihmisen mielikuvitus mahdollisuuden löytää niille uutta käyttöä.

Jaakko teki kaupat kiinteistöstä 1990- luvun alkupuolella ja nykyinen asuinrakennus nousi paikalleen vuosikymmenen lopulla. Oltuaan ensin kesäasukkaana hän päätti muuttaa rauhalliselle ja kuvaukselliselle kesäpaikalleen vakituisesti asumaan; työssä hän käy Jämsänkosken suunnalla paperitehtaalla. Haasteelliselle työlle, monille työpaikan ihmiskontakteille ja kiireelle oma piilopirtti luo mieluisan vastapainon, joka antaa mahdollisuuden toisenlaiseen itsensä toteuttamiseen. Elämän eri puolet täydentävät toisiaan.

Vapaa-ajastaan Jaakko Rönkkä on käyttänyt paljon erilaisiin rakennustöihin; milloin omiin, milloin lasten rakennushankkeisiin.

Kenneltoiminnassa hän on mukana, pihalla haukkuu kaksi karhukoira-tyttöä sekä harrastaa eränkäyntiä. Kameraan ja sitä kautta kuva-arkistoon on tallentunut paitsi oman rakennustyön vaiheita niin myös muuta materiaalia jo pitkältä ajalta. Piha-alueet kertovat ahkerasta puutarhaharrastuksesta, lähiympäristön kauneuden luomiselle omistetuista hetkistä. Ja rannassa, kapealla alavan maan kaistaleella on pieni perunamaa.

Tervetuloa kylän vakituisten asukkaiden kasvavaan joukkoon!

TEKSTI: TIMO SUOMINEN,
KUVA: MARJA RIIKONEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2007]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke