Galleria Galleria www.putkilahti.net Galleria Galleria
Etusivu Perustietoja Galleria Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Johtajaopettajan terveiset

Viime viikolla hallinnollisella puolella Luhangan kuntaa jälleen lykästi. Opetustoimen puolelle tuli perusopetuksen harkinnanvaraista korotusta huikea summa eli 25 %. Se tarkoittaa jokaista oppilasta kohti lähes 1600 euroa ja kokonaissumma oli muikeat 124000 euroa. Oppilaskohtainen yksikköhinta on näin ollen vuonna 2008 lähes 8000 euroa. Se on valtakunnan korkeimpien koulutuksen järjestäjien joukossa takuuvarmasti. Vuoden 2008 opetustoimen budjettia on hyvä tuon avustuksen turvin pyörittää. Rehtori-instituutista 1990-luvun lopulla hankittu koulutus avustusten tekoon on tuonut Luhangan opetustoimelle vuodesta 1998 (aloitin johtajaopettajana 1997) lähtien joka vuosi viidestä prosentista 25 prosenttiin harkinnanvaraista oppilasta kohden. Olisi mielenkiintoista laskea, mikä on tarkka summa. Puhutaan kuitenkin useista sadoista tuhansista euroista.

No miten tuo raha on hankittu? Voin vakuuttaa, että yhtään euroa ei ole tullut ilman kovaa työntekoa. Taistelu opetustoimen resurssien puolesta on jatkuvaa. Kiitos niille, jotka ovat kanssamme tehneet tuota arvokasta työtä. Meillä lähes kaikki työ tehdään oman toimen ohella kuten pienissä kunnissa on tapana. Iso kiitos niille, jotka mahdollistavat sen, että Tammijärven ja Kirkonkylän koulut pystyvät vastaamaan kiitettävästi seutukunnan opetustoimen hoitamiseen.. Pekka, Marjo, Satu, Markku muitten muassa luottamusihmisinä isolla IILLÄ ovat hoitaneet muitten toimien ohessa ja muassa hommat siten, että 90 lasta mm. Toni, Juuso, Henriikka, Heidi ja Eetu ja moni moni muu saavat käydä koulua sellaisessa koulussa, joka pystyy vastaamaan ajan haasteisiin.

Noita haasteita nykyajan koulussa ovat mielestäni mm. erityisoppilaiden koulutuksen ja avun järjestäminen, opetusryhmien koko, 1990-luvun individualistisen (lue tekniikan ja kulutuksen lapset) muuntuminen yhteisöllisyydeksi, riittävän liikunnan harrastaminen. Niihin haasteisiin on pystyttävä vastaamaan. Ja unohtaa ei saa koulun perustehtävää, joka kuitenkin on aina opettaa ikäluokan lapset lukemaan laskemaan ja kirjoittamaan. Tällä hetkellä meidän koulussa opetusta annetaan tasapuolisesti ja oppilaan lähtökohdat huomioonottaen oppilaille jo neljän kunnan alueelta.

Tammijärven koulu

Taustalla on 1980-luvulla alkanut pitkäjänteinen Luhangan kunnan sivistystoimenlautakunnan kova kehittämistyö, jonka huikeimpana esimerkkejä ovat 1991 valmistunut Tammijärven koulun lisärakennus ja alkuvuonna 2007 käyttöön otettu Luhangan kylätalo. 29 vuotta johtajana toiminut Pauli Hämäläinen teki suuren työn yhdessä silloisen lautakunnan kanssa asioitten eteenpäin viemiseksi. Nämä kaksi rakennusta ovat taanneet seutukunnallisestikin ajatellen usein etulyöntiaseman esim. harrastamisessa.

Ilolla tervehdin myös joutsalaisten ja korpilahtelaisten onnistumista uusien oppilaitosten hankkeissa – tulevaisuuden tähtäimenä meilläkin on Tammijärven koulun peruskorjaus. Uskon sen toteutuvan ensi vuosikymmenen aikana ja sen jälkeen voimme taas vastata vaativaan kasvatustyöhön ajanmukaisin tiloin. Painopisteen Luhangan kunnan kehittämisessä on syytä olla siis lähivuosina myös Tammijärven päässä.

Mielestäni syytä on myös miettiä jossain vaiheessa myös Kärkisten sillan ja Jyväskylä- Korpilahti liitoksen myötä kouluverkkomme kohtaloa tällä kaakkoisella kulmakunnalla. Kiihkottomasti ja asiallisesti. Ennusteita on murrettu monesti, enkä aio jatkossakaan alkaa ennustelemaan. Kärkisten sillan myötä moni tulee asumaan myös meidän seutukunnallamme ja heille meidän yhdessä on tarjottava hyvät koulu- ja hoitopaikat. Sekä lapsille että vanhuksille. Se on sivistysvaltion tehtävä ja sekä Tammijärven että Kirkonkylän koulu haluaa osaltaan vastata tähän tehtävään.

Ilolla olen seurannut myös Putkilahden kylän eloa ja harvalla kylällä on sen identiteettiä ylläpitävä ja laadukas paikallislehti. Lehden tilaajana on ilo lukea paikallisjuttuja ja toivon lehden tekijöille ja myös muille kyläaktiiveille jaksamista arvokkaassa työssänne ja myös rauhaisaa joulun seutua kaikille seutukunnan asukkaille.

OLLI-PEKKA HAKKARAINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2007]

Simolan mansikka- ja villisikatila
 
Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke