Vuoden vaihtuessa

Perinteisesti suomalaiset viettivät uutta vuotta syksyllä sadonkorjuun juhlan, kekrin, aikaan. Vuoden alkaminen tammikuun ensimmäisenä päivänä vakiintui läntisissä maissa 1500-luvun puolivälissä, jolloin gregoriaaninen kalenteri vahvistettiin.

Edellisen vuoden loppuminen ja uuden alkaminen on aina saanut ihmiset mietteliäiksi, muistelemaan menneen vuoden tapahtumia ja suunnittelemaan tulevaa vuotta. Ihmiset ovat myös yrittäneet saada enteitä ja tietoa tulevasta, pyrkineet raottamaan edes hitusen tulevaisuuden verhoa. Vuoden alku on siihen innostanut ja uskomusten mukaan myös antanut mahdollisuuden – tulevasta on voinut kertoa aattoiltana saunan jälkeen saunan katolle heitetty vihta asennollaan tai kattoon heitetyt heinät, mitä enemmän olkia jäi katto-orsille sitä parempaa onnea oli tulossa tulevana vuonna. Uutena vuotena on ennustettu säätä, valettu tinaa, nostettu kuppeja jne.

Tulevaisuus kuitenkin on, kaikista ennusteista ja arvailuista huolimatta, meille tuntematon. Aika virtaa ja meillä on vain tämä päivä. Tehtäväksemme jää eläminen tässä päivässä ja hetkessä, huomisesta emme tiedä.

Ihminen toivoo itselleen ja läheisilleen hyvää uutta vuotta, ehkä parempaa kuin edellinen. Usein ollaan myös valmiita tekemään jotain uuden paremman eteen. Lupaukset voivat olla hyvää matkaa omaan itseen ja omaan kasvuun. Toivotaan, että jos tänä vuonna pystyisi jossain asioissa parempaan elämään tai suoritukseen. Elämässä siis on uusiutumista, uudestaan alkamista ja mahdollisuuksia, mutta onneksi myös uudet alut mahdollistavaa anteeksiantamusta – Luojalta, toivottavasti myös itseltämme ja läheisiltämme.

RITVA TUOMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2008]