www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Ketterää kesäkisailua urheilukentällä

Putkilahden Ketterän kesäkisatapahtuma järjestettiin 20.7. suotuisien tuuliolosuhteiden vallitessa pilvipoutaisessa säässä.

Keli ja tunnelma siivittivät osallistujat varsinaisiin ennätystuloksiin lajeissa, joita ei toistaiseksi nähdä olympialaisissa. Esimerkiksi kännykän heiton kisaennätys parani lähes kymmenellä metrillä. Osa lajeista oli tuttuja viime kesänä pidetyistä ensimmäisistä Ketterän järjestämistä kesäkisoista, mutta lisänä oli myös uusia lajeja.

Aino Järviniemi

Kalle Järviniemi

Lapset kilpailivat ikäluokkasarjoissa kolmiottelun. Lajeina oli vanhastaan tuttu vauhditon pituushyppy, heittotaitoa mitattiin tarkkuusheitolla ja kolmantena lajina yhdistettiin juoksua ja tasapainoilua. Aikuisten kisa toteutettiin kahden hengen joukkueina. Tässä sarjassa ei ollut ikärajaa, joten kisassa oli mukana tasaväkisenä niin lapset kuin mummotkin. Lajeina oli viime kesän suosikkilaji kännykän heitto, perinteinen pussijuoksu sekä ketteryyttä, tasapainoa ja heittotaitoa vaativa taitorata. Kisojen päätöslajina käytiin jännittävä joukkuekisa tikan heitossa, jonka finaalissa saatiin jo hieman vesipisaroita taivaalta. Kestosuosikkilajina säilytti paikkansa muurinpohjalettujen syönti, missä ei toki kilpailtu, vaan pikemminkin tankattiin voimia kisailua varten.

Jani Majalahti

Heidi Peltola (8 v.) ja Katja Majalahti (10 v.) olivat ensimmäistä kertaa mukana kesäkisoissa ja osallistuivat kaikkiin kisalajeihin ennakkoluulottomasti sarjasta riippumatta. Työt kertovat suosikkilajikseen pussijuoksun. He kannattavat yksimielisesti sitä, että kesäkisoja järjestetään jatkossakin. Ketterän tavoitteena onkin tehdä kesäkisasta jokavuotinen perinne, jonka kyläseuran kesäkisat aloittivat 80-luvulla.

Putkilahden Ketterän tarkoituksena on järjestää liikunnallista tekemistä omalla kylällä niin kyläläisille kuin kesäasukkaillekin. Tätä tarkoitusta silmällä pitäen myös kunnostetaan ja kehitetään urheilukenttää. Kesäkisat ovat esimerkki tapahtumista, joita kentällä voidaan yhteisvoimin järjestää. Kenttä mahdollistaa myös monenlaisen pelaamisen ja liikunnan kaikille kiinnostuneille. Rantalentopallokenttä on hyvässä kunnossa ja käytössä kaikille halukkaille pelaajille. Myös muita peli-iltoja voidaan pitää, asiasta kiinnostuneet voivat kerätä porukoita ja lähteä verryttelemään jäseniään vaikka pallon perässä juosten. Ketterän johtokunta voi auttaa esimerkiksi ilmoittelussa ja pelikavereiden etsimisessä, kun kiinnostuneita pelaajia löytyy. Yhteyttä voi ottaa s.postilla: ketterajk(at)putkilahti.fi

Ketterän johtokunta kiittää kaikkia osallistujia, talkooväkeä ja lahjoituksia tehneitä henkilöitä kisojen onnistumisesta. Seuraavat kesäkisat järjestetään 19.7.2009, joten kannattaa aloittaa peruskuntoharjoittelu jo tänään.

Ketterän kotisivut, jossa voit liittyä myös ketterän jäseneksi: http://kettera.putkilahti.fi

TEKSTI: KATRI RUTH
KISAKUVAT: OSMO WEIJO

Palkintojenjakoa toimittamassa Riitta Harjula. Onnittelut vastaanottaa lasten 10-12 v. kolmiottelun voittaja Sara Huujärvi.

TULOKSET
Ketterän kesäkisat 20.7. 2008

Lasten kolmiottelu
Lajit: Vauhditon pituus, renkaan heitto, juoksu

Sarja 0-6 v. tytöt: 1.Sara Jokinen 2.Aino Järviniemi 3.Katariina Weijo

Sarja 0-6v. pojat: 1.Jonatan Perttula 2.Joni Peltola 3.Kalle Järviniemi

Sarja 7-9 v. tytöt: 1.Heidi Peltola 2.Heidi Jokinen 3.Henriikka Weijo 4.Essi Aaltonen

Sarja 7-9 v. pojat: 1.Jani Majalahti

Sarja 10-12v. tytöt: 1.Sara Huujärvi 2.Janette Jokinen 3.Aurora Weijo ja Katja Majalahti

Sarja 10-12 v. pojat: 1.Eetu Aaltonen 2.Kare Autioniemi

Aikuisten kolmiottelu.
Kahden hengen joukkueet, lajeina pussijuoksu, kännykän heitto ja taitorata:

1.Jiri ja Einari 2.Team Kirsi ja Tapsa 3.RRAU:n Mimmiliiga 4.Matti ja Maija 5.KOIPS 6.Seija ja Antti 7.Matti ja Maija 8.Osapulmuset 9.KH

Kännykkä lensi voittajaparilla Jiri ja Erkki Heinovirralla tänä vuonna 71.25 m. Kännykän heitossa parhaaseen tulokseen ylsivät kuitenkin Matti ja Marja-Leena Harjula tuloksella 71.55 m, mikä onkin kisaennätys. (Viime vuoden paras tulos 62.20 m)

Tikanheiton joukkuekisa.
Joukkueessa kaksi aikuista ja yksi lapsi. Tuloksena yhden heittokierroksen yhteispistemäärä.

1.PRAU:n Mimmiliiga (85 p) 2.Pirttivuoren Peikot (78 p) 3.Me (64 p) 4.Team Härski (53 p) 5.Ilves (46 p) 6.Yli-ikäiset (32 p) 7.KHK (23 p)

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke