www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

J. L. Runeberg: Juhannusyön ihme

”Mitään suviyötä Pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.”

Näin alkaa F. E. Sillanpään ”eepillinen sarja” Ihmiset suviyössä (1934), ja siitä olisi hyvä jatkaa, jos aiheena olisi heinäkuun kesäyö. Mutta koska minulta pyydettiin juhannuskuvausta, otan J. L. Runebergin runoelman Hanna (1836), ruotsinkielisen heksametri-eepoksen, jota en toki lainaile alkukielellä vaan suomennoksenani. Mutta kuusimitasta olen pitänyt kiinni. Suomennoksen olen rakkaudella laatinut mielessä monet Putkilahdessa koetut juhannusyöt.

Runoelman teemana on Hanna-nimisen papintyttären rakastuminen ja kihlautuminen juhannuksena sisämaan järvimaisemassa. Lukija johdatetaan heti keskelle tapahtumia:

Riemukas saapui taas juhannus. Oli ehtinyt länteen
päivä ja hohdettaan loi maalaispappilan ylle,
kun talo vanhana heijastui kotivalkaman peiliin.

Glad midsommarens kväll ren nalkades. Suomentajan on tärkeäsaada glad-adjektiivin vastine heti alkuun, koska se ilmaisee koko teoksen sävellajin. Saamme kuulla, että ”arvon pastori” odottaa juhannukseksi pappilaan Turussa opiskelevaa poikaansa sekä tämän kesävieraaksi pyydettyä opiskelutoveria.

Sitten tehdään tuttavuutta kudontatyötään lopettelevan ”seitsentoistiaan” Hannan kanssa. Paikalle ilmaantuu emännöitsijä ”vanha Susanna”, joka kertoo tohkeissaan, että pitäjän iäkäs vallesmanni on saapunut – kaikesta päättäen – kosimaan pappilan nuorta neitiä. Näin tapahtuukin. ”Vanha Susanna” on innoissaan, ja myös pastori on asian kannalla, mutta hämmentynyt Hanna saa isältään auliisti miettimisaikaa. ”Sorja Johanna” – luottopalvelijatar – sitä vastoin kauhistuu asiasta kuultuaan ja varottaa valitsemasta vanhuutta ja vaurautta rakkauden asemasta: jos moiseen avioon suostuu, ei pidä enää katsoa ketään nuorukaista silmien syvyyksiin.* Neitonen nousee pappilan yläkertaan katsomaan sieltä avautuvaa maisemaa, mutta silloin: ”Porhaltain saman tien vilahtaa ajotiellä jo rattaat,/ vain kohoaa pöly, matkaajat hatun kohteliaasti/ nostaen tervehtii tätä tyttöä ikkunan luona.” Veljensä tyttö tunnistaa, mutta ei voinut tietää, että toinen – vielä tuntematon nuorukainen – oli vielä samana yönä tuleva hänen sulhasekseen.

Kun Hanna näkee pappilan yläkerrasta juhannusvieraiden tulon, hän tuntee toisen nuorukaisen veljekseen, mutta ei voi aavistaa, että toisesta -tuntemaatomasta - oli vielä samana yönä tuleva hänen sulhasensa.

"Kaunis oli tuo neito, kun vaimeni valkea ilta, sulhasen olkaa päin hän painoi pään kiharaisen"

Tauri Oksalan kuvitusta Teivas Oksalan suomentamaan Hanna-runoelmaan.

Toisen laulun alussa käy ilmi, että kesävieras onkin pastorin rakkaimman nuoruudenystävän ja opiskelutoverin poika. Kun Hanna saapuu teetarjottimen kanssa, isä kehottaa häntä vaihtamaan ”siskonsuudelman” uuden ystävän kanssa. Tyttö hämmentyy:

Empien, vaieten viipyi hän, vaan lempeä silmä,
niin kuin tuikkiva tähti, jo arkana kohtasi vieraan.
Irtaantui tämä nyt isän luota ja luo kävi neidon,
tuon käden otti ja niin tytön huuliin kuin kesätuulen
painoi suudelman, ei vastatun, ei paetunkaan.

Hanna poistuu emännän tehtävät suoritettuaan ja istuutuu kangaspuille: ”Tunne tuntematon sydämessään kuin salahenki/ liikkui, nauroi, itki hän, itselleen oli outo/ kuin uni ilkkuva hämmentää sydämen ihanasti.” Seuraa väreilevän herkkä ensirakastumisen kuvaus, kun tyttö uskoutuu ”sorjalle Johannalle”: ”Näitkö, kun vieras tuo tuli? Ollut ei hämillänsä,/ yrmeä, ei jurokaan, ei ollenkaan lukutoukka./ (. . .) Sitten – kun lähestyy, heti hämmennys minut valtaa – / niin sydämellisen hartaan luo, tutun, rohkean katseen,/ vanhoja tuttuja kuin sisaruksiakin olisimme.”

Tytön hämmennys taittuu, kun August-veli pyytää hänet kanssaan vieraan kera juhannusyön vaellukselle. Kolmas laulu alkaa:

Päivä jo painui, sen kajo viipyi vuorien yllä.
Niin kuin morsian ilta on hempeä: pilvien kulta
maahan heijastuu valon myötä, ja lempeät tuulet
leikkivät niittyjen yllä ja kukkien tuoksua tuovat.

Liitävin askelin siivekkäin kuin soutaen ilmaa
nuoret suuntasivat luo peilinä kuultavan järven.
Ystävä vieraalleen kodin rakkaan näytti jo kaiken
kauneuden, näin lakkaamatta hän muisteli, haastoi:
”Katsohan: veen rusotus erilaista on kuin meri siellä,
missä se huoaten lyö kotiseutusi kalliorantaan.
Täällä on vihreys vaihtelevaa. Lukemattomat saaret
nousevat aaltojen alta (. . .)

Näin sisämaan poika puhuu etelärannikon kärjestä kotoisin olevalla ystävälleen. Saman elämyksen nuori kotiopettaja oli kokenut Saarijärvellä, ja siitä oli tuleva Maamme-runon Suomi-kuvan ydin.

Nuoret tutustuvat. Kun veli tiedustelee sisareltaan rannalla asustavan kalastajavanhuksen vointia, tämä esittää vavahduttavan kertomuksen vanhuksen viimeisestä keväästä. Haikeus haihtuu ja vaihtuu riemuksi, kun nuoret kiipeävät ”kokkojen kukkulalle” ja pääsevät todistamaan alkavien juhannusjuhlien värivaikutelmia:

Tienoo vaihtelevampi nyt aukeni. Ääretön taulu
metsiä, järviä, peltojakin oli silmien eessä,
illan himmenevään se jo peittyi purppurahohtoon.
Parvena nuoria ilmaantui. Läpi lehtojen puiden
vilkkuu huivi ja niin katoaa kera rientävän neidon,
nyt sijallansa on uus värikäs, monenkirjava liina.
Tyyni on tuuli ja hiiskumaton. Vain kelloja karjan,
lemmen laulua vain, johon vastattiin salotiellä,
laaksot helkkyivät, jopa liittyi paimenen torvi
hiljeneviin säveliin, moninkertainen kävi kaiku.

Hanna saa kuulla vieraalta August-veljen vihreistä aatteista, joilla hän on hurmannut kesävieraan sisaren, ”korskan Marian”, ja muuttanut tämän ylpeästä tanssiaiskaunottaresta ”hyväksi Mariaksi”.

Nuoret laskeutuvat rantaan:

Tultiin lähteen luo. Se on taivaan kirkkaudesta
kuulas, ehtymätön, lepopaikkana kukkien vuode,
niin kuin ihmisen silmä se rauhaa rikkumatonta
henkii, välkehtii, elon sykkii valtimo alla.

Nuoret istuvat ääneti lähteen partaalle: ”Lähde kun peilinä on, tytön silmä jo huomasi vieraan/ hahmon, huomaamatta hän uskoi vain näkevänsä/ piirteet kalliit nuo, yhä katseli niin varomatta,/kunnes äkkiä tuo hymysuin tytön kohtasi katseen.” Iltarusko peittää armeliaasti tytön hämmennyksen. Katseiden kohtaaminen sinetöi kihlauksen, ja paluumatkalla Hanna saa kuulla August-veljen kihlautumisesta Marian kanssa: ”syster mot syster – siskoa vastaan sisko”. Kun päästään pappilaan, isä pastori on ensin hämmästynyt, mutta sulkee sitten nuoret syleilyynsä.

Jos joku väittää, että olen suomentanut Hannan liian auvoiseksi kesäyön kuvaukseksi, joka ei vastaa Suomen kolean kesän todellisuutta, totean puolustuksekseni, että Korpilahden Putkilahden Ihalahdessa olen kokenut moniakin tällaisia – lämpimiä ja lempeitä – juhannuksia: ”mild som en brud var aftonen dock – niin kuin morsian ilta on hempeä”.

T E I V A S   O K S A L A
Kirjallisuus

J. L. Runeberg: Hanna. En dikt i tre sånger – Kolmilauluinen runoelma. Suomentanut ja selitykset laatinut Teivas Oksala. Artipictura 2001. (Julkaisu on kaksikielinen)

• Kirjallisuuden tutkijana en malta olla toteamatta, että tämä kohta on ollut alkusysäyksenä ja mottona Juhani Ahon romaaneille Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893).

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke