www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Anne-Maria Perttula 50 vuotta

Noin 30 vuotta sitten ilmestyi kylällemme Putkilahteen nuori pirteä tyttönen. Ensimmäisen kerran tapasin Anne-Marian meillä Lähteenmäessä, hän oli silloin vielä Perttulan Eskon tyttöystävä. Olivat tavanneet Alkio-opistolla opiskellessaan. Siitä sitten tie kulki Perttulan talon emännäksi.

Anne-Maria Perttula

Anne-Maria on syntynyt Lappeenrannassa 26.07.1959. Niinpä Eskon sopi laulaa: ”Hei Karjalasta heilin minä löysin, löysin pienen ja sievän herttaisen...” Niin yhteinen elämä alkoi sujumaan rakkaudella, lapsiakin syntyi perheeseen kolme. Tämän päivän maailmassa maalaistalon emännän pitää ehtiä perheen hoidon lisäksi myös kodin ulkopuolisiin töihin. Putkilahdessa asuessaan Anne-Maria toimi sosiaalityön tehtävissä ensin Korpilahdella ja myöhemmin Joutsassa.

Anne-Maria on energinen ihminen, jonka elämänkuvioihin sisältyy myös politiikka. Oman kunnan asioiden hoito kiinnosti häntä ja niinpä Anne-Maria oli kunnanvaltuustossa kaksi kautta ja kunnanhallituksessa paikkakunnalta muuttoonsa asti. Keskustanaisten Putkilahden naisosaston toimintaan hän on osallistunut hyvin aktiivisesti. Samoin Suomen Keskustanaisten Keski-Suomen piirin johtokuntaan hän on kuulunut useita vuosia ja edelleenkin, tällä kertaa piirin varapuheenjohtajana. Vuosien aikana hän on osallistunut moniin toimintoihin, muun muassa ohjannut naisten voimistelua 8 vuotta ja ollut Putkilahden nuorisoseuran sihteerinä useita vuosia. 4H-kerhoa hän veti 10 vuotta ja oli toiminnassa mukana 15 vuotta. Kylälehden päätoimittajana hän oli ansiokkaasti 7 vuotta.

Suurimman työn Anne-Maria on tehnyt Putkilahden kyläseuran sihteerinä ja puheenjohtajana. Kyläseuralla oli tuolloin menossa suuret projektit, kun kyläseura osti Putkilahden lakkautetun koulun ja sen jälkeen seurasi vielä koulurakennusten ja saunan remontit. Anne-Maria oli hyvin yhteistyökykyinen, joten asiat hoituivat sutjakkaasti yhteistyössä kyläläisten kanssa. Siinä sitä kyllä tarvittiin luovimista, että sai ajan riittämään lapsiperheen ja kodinhoidon lisäksi kaikelle sille, mitä Putkilahden kylä tarvitsi. Elämän kuviot sitten muuttuivat ja niinpä Anne-Maria muutti Jyväskylään, josta hänelle löytyi myös uusi työpaikka. Putkilahden kylä menetti tärkeän monitoiminaisen.

Olemme suuresti kiitollisia sinulle, Anne-Maria, kaikesta Putkilahden kylän hyväksi tekemästäsi työstä ja hyvästä naapuruudesta Putkilahdessa asuessamme. Toivomme paljon onnekkaita ja siunauksellisia vuosia sinulle elämässäsi eteenpäin.

YSTÄVÄSI JA ENTINEN NAAPURISI KIRSTI KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke