www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Anjan kuulumisia

Anja Autioniemi muutti Korpilahden keskustaan viime vuoden syyskuussa. Sitä ennen hän asui Putkilahdessa melkein 60 vuotta, joten paikka on tullut hänelle tutuksi. Hänen syntymäkotinsa on Korpilahden Vesterissä. Anja kertoo, että nuoruus oli menoa monissa paikoissa, mutta sitten hän pysähtyi Autioon. Martin kanssa hän oli naimisissa 53 vuotta asuen ensin Autiossa, sitten Kouhinsalon koululla. ”Kolme vuotta sitten, Martin kuoleman jälkeen, jäin yksin koululle ja se muuttui hankalaksi”, Anja kertoo. Ennen muuttoaan hän oli asunut koululla jo 18 vuotta.

Anja on tyytyväinen kirkolla asumiseen ja se, että saa olla terveenä on ”suur kiitoksen aihe”.

Korpilahdella asuessaan hän pääsee itse menemään kauppaan, kirkkoon, kirjastoon ja pankkiin. Hän käy myös Korpilahden menoissa ja riennoissa. Anja pääsee tekemään rivitaloasuntonsa pihalla puutarhatöitä, hän touhuaa myös käsitöiden ja lukemisen parissa. Anjan mielestä on kiva päästä itse hakemaan kirjoja kirjastosta. Hän käy myös paljon kävelemässä ja tapaa putkilahtisia ystäviä, jotka ovat muuttaneet Korpilahden keskustaan.

TEKSTI JA KUVA SOHVI TUOMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke