www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Laskiaismäessä

Jälleen kerran laskiaissunnuntaina laskettiin Mustalahden P-paikalla vauhdikkaasti pulkkamäkeä. Mukava yhteensattumama oli myös se, että ystävänpäivää vietettiin juuri tuona samaisena päivänä. Sää oli mitä parhain, pikkupakkasta ja paljon lunta. Taivas oli pilvessä, mutta päivän kunniaksi aurinkokin paistoi pilvien lomasta niin kauniisti, että oikein häikäisi.

Nuotiopaikalla tuli loimotteli ja houkutteli makkaranpaistajia. Lämmin tuli houkutteli ympärilleen vankan kannattajajoukon. Mikäs sen mukavampaa, kuin jutella ystävien ja tuttavien kanssa kuulumisia.

Jenina Salminen lunta pöllyttämässä.

Lapset jaksoivat reippaasti kävellä hurjaa mäkeä ylös ja ylös, kerta toisensa jälkeen. Taaskin oli mäessä mukava “lumen pölläytyskohta”. Kaikki laskijat taisivat siinä saada luontoäidin hyiset lumipesut. Ihanan nauravaisia ilmeitä ja punaisia poskia koko mäki pullollaan!

Tässä kallistelee Teppo Moilanen.

Mäenlaskun lomassa makkaran lisäksi maistui suklainen kaakao. Se oli niin hyvää, että vei kyllä kielen ja mielen mennessään! Päälle kun vielä sai mutustaa sydänmunkin... aah, niin ihanaa!

Jokisen Sarin ja Raunon Leonberginkoirat Dina ja DanSukker tulivat myös paikan päälle ihmettelemään laskiaismäen menoa. Suuret ja rauhalliset koirat saivat paljon ihailevia katseita ja kommentteja osakseen. Pienet halailijat rutistelivat ja pusuttelivat koiria. Turhapa sitä oli sitten ihmetellä, että kielestä löytyi karvoja. Riikoskakin kokeili, miltä tuntuisi isoa koiraa kävelyttää. Niin vain arvokkaasti sitä lähtivät yhdessä nuotiolle Marja sekä Dina, jos vaikka makkaraa joltain tipahtaisi. Nyt taisi moni menettää “ystävänpäivän sydämensä” suurille ja näyttäville koirille.

Laskiaismäessä oli tänäkin vuonna kivaa. Siellä oli kylän lapsia ja aikuisia ja lapsenlapsia. Simolan Jafetkin uhmasi järven jäällä ollutta vettä ja hiihti järven ylitse tapahtumapaikalle oranssinpunainen pipo vilkkuen. Siinäpä oli sitä sisua kerrakseen!

TEKSTI MARJO MERIVIRTA
KUVAT OSMO WEIJO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke