www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Putkilahden kesäkisat sujuivat lämpöisissä merkeissä

Putkilahden Ketterä järjesti urheilukentällä 22.7.2010 koko perheen perinteiset kesäkisat. Lämpimästä kelistä huolimatta, tai ehkäpä sen ansiosta, paikalle saapui noin 60 henkilöä.

Kisasta muodostui varsin kansainväliset mittelöt, suomalaisten kilpailijoiden lisäksi paikalle saapui saksalaisia ja yhdysvaltalaisia osallistujia. Kesäkisoissa pääsevätkin kesäputkilahtelaiset ja paikalliset asukkaat tutustumaan ja tapaamaan toisiaan.




Lapsille ohjelmassa oli kolmiottelu, joka sisälsi juoksua, pituushyppyä ja tarkkuusheittoa. Aikuisten kilpailu toteutettiin pareittain moniotteluna, jossa pääsi esimerkiksi potkimaan pölliä ja hyppimään perinteistä pussijuoksua.

Lisäksi yksilölajina oli kesäkisojen erikoisuus, ilmastointiteipillä kaksinkertaisesti vahvistetun Ericsson GA628:n heitto.

Kyseessä saattaa olla jopa maailmanmestaruusmittelö, sillä Ketterällä ei ole tiedossa vastaavaa heittolajia maailmalta. Lasten ja aikuisten yhteisillä joukkueilla kisattiin tikanheitossa. Ketterä lähettää kiitokset Virran Puodin Katille osallisuudesta palkintojen hankintaan.

Kisatapahtuma on aiemmin järjestetty sunnuntaisin, mutta kesäviikonlopuille kasautuu usein muuta ohjelmaa. Siksi tänä vuonna kokeiltiin ensimmäistä kertaa torstai-iltapäivää tapahtuman ajankohdaksi. Yleisökyselyn perusteella viikolla järjestetyt kisat näin loma-aikaan sopii hyvin, joten käytäntöä tullaan jatkamaan. Kunnostettu kenttä antaa hyvät puitteet kesäkisojen lisäksi myös muuhun liikuntaan ja kenttä on kaikkien vapaassa käytössä.

Kisan tulokset löytyvät Ketterän sivuilta Ketterän sivulta löydät myös tiedot, kuinka voit kannattaa Ketterän toimintaa liittymällä jäseneksi ja ostamalla T-paidan.

TEKSTI KATRI RUTH
KUVAT VEIKKO PERTTULA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke