www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Voi itku…

Voi itku, kuten Viimo tapasi sanoa silloin, kun joku toinen olisi jo sanonut ruman sanan.

Viimo Salo

Viimo Salo syntyi Kilvensalon saaressa Salmensuun saunassa 13.9.1933 ja on elänyt koko elämänsä samalla tilalla. Vaimoonsa Ailiin hän tutustui 60-luvun tansseissa seurantalolla, kun Aili oli tullut tyttöjen kanssa Tammijärven Lepolasta katsomaan putkilahtelaisista pojista koostuvaa yhtyettä. Pojat nähtyään Aili oli ajatellut ottaa rumpalista ukon itselleen ja kaikkihan voivat arvata, että rumpalina soitti Viimo Salo. Sen jälkeen ensimmäisiä tärskyjä sovittiin juhannuksena Korpilahden Tähtiniemeen, johon Aili tuli linja-autolla ja Viimo moottorilla Päijännettä pitkin Salmensuusta suoraan Korpilahdelle. Tämän tanssi-illan jälkeen taivalta on riittänyt yli 40 vuotta.

Viimo ja Aili menivät kihloihin v. 1964 ja häitä vietettiin v. 1965. Aili muutti Salmensuuhun Viimon rakennuttamaan pieneen mökkiin, joka toimi aluksi heidän kotinaan. Tällä ajalla Aili opetteli soutamaan ja huopaamaan venettä, koska veneestä olisi tulossa yksi työväline. He ovat saaneet kolme lasta, Virpi, Valo ja Vesa ja lapsenlapsiakin on tällä hetkellä viisi. Tämä perhe eli kalastamisella, maataloudella, kotieläimillä ja marjastamisella. Pariskunta tuli useiden vuosikymmenien aikana kaupunkilaisille tutuksi Jyväskylän torilla, missä he myivät kaloja, marjoja, kukkia yms. Viimolta saimme kuulla entisajan kalatoimituksesta Jyväskylään, kun kalat vietiin laivalla Kilvensalmen laiturista ja myöhemmin linja-autolla Putkilahdesta. Kalat olivat vasta iltapäivällä torilla, mutta ei kalanlaadusta kuitenkaan valitettu. Viimon ja Ailin kalasaalis oli torilla jo aamuvarhain ja ehtiköhän kaikki kalat edes kuolla torille tullessaan, kun olivat vasta aamuyöstä pyydetty mukaan.

Päijänteen jäätyminenkään ei tuonut taukoa kalastamiselle, koska Viimolla oli aina jokin konsti takataskussa siitä, kuinka verkoille päästään, vieläpä rullatuolissa istuessaan oli menossa veneeseen ja viemään Manunsaaren kärkeen verkkoja. Tuota voisi sanoa jo intohimoiseksi kalastukseksi ja Viimolla kalastaminen oli mennyt aivan vereen asti.

Viimolle oli kaikki luontoon liittyvät asiatkin hyvin läheisiä ja hän keksi aina jotain tekemistä, harvoin taisi olla tuvassa tyhjäntoimittajana. Luonnosta hän löysi aina jotain tärkeää ja marjastamassa ollessaan ei paljon itsestään ilmoitellut ennen kuin sato oli pärekopalla kotiin tuotavana.

Viimo löysi näiltäkin retkiltään sitä luontaista rauhaa, jota ei nykypäivänä ole, koska maailmanmeno menee eteenpäin vauhdilla. Viimo halusi elää päivän kerrallaan ja toivoi saavansa pitää sellaisen terveyden, ettei tarvitsisi muuttaa kotisaaresta pois.

Viimo löysi Ailin kanssa lauluharrastuksen itselleen, josta tuli useita esiintymispyyntöjä erilaisiin tilaisuuksiin. He innostuivat laulamisesta niin, että tekivät cd-levyjäkin lauluistaan ja näistä me nyt voimme vielä kuulla jälkeenpäin Viimonkin mahtavaa ja kaunista laulua.

Viimo järjesti nuorempana Putkilahden seurantalolla tansseja ja hyvin usein, kun väki alkoi tanssia, Viimo meni penkille nukkumaan ja nukkui sen ajan, kun tanssit kestivät ja sitten lähti kotiin. Ailin tultua Viimon elämänkumppaniksi heille tuli tanssimisesta oikein tärkeä liikuntaharrastus. Eipä tainnut olla yhtään tanssilajia, ettei Viimo laittanut jalalla koreasti. Salmensuussakin järjestettiin erilaisia juhlatapahtumia, josta ei laulu ja tanssi puuttunut, ne olivat mieluisia ohjelmanumeroita.

Seurakuntatyötäkään Viimo ei jättänyt, sillä usein vietettiin rantailtaa Salmensuun rannassa. Vieraat kuljetettiin lauttakyydillä ja kestitettiin kahvilla. Perinteisissä rantailloissa oli usein kirkkoherra Timo Iskala ja paljon muuta väkeä ja alttaritauluna oli kaunis rantamaisema ja illat olivat vapaamuotoisia, mutta Viimon ja Ailin laulusta ei jääty osattomaksi näissäkään illoissa. Lisäksi näissä illoissa oli leikkimielisiä kilpailuja. Kesäisinä iltoina vietetyt rantaillat olivat monelle ihmiselle muistorikkaita ja vielä nytkin niitä kaivataan, sillä muistot elävät kaikkien sydämissä jälkeenpäin.

Me kaikki tiedämme, että Viimo on koko elämänsä ajan ollut kansanmies eikä ole ottanut kantaa toisten toiminnoista. Voisimme varmaan todeta, että hän kantoi ilot ja surut yhdessä niiden kanssa, joilla niitä oli. Olisiko meillä kaikilla täällä surutyötä tekevillä paljon opittavia asioita tällaisesta ihmisluonteesta.

Viimo ei ole ollut ”viinamäen- eikä tupakkamäen miehiä” elämänsä aikana, voisimme ehkä puhua ”maitopojasta”, jolle kaikki luonnosta saatu aines oli tärkeää. Me kaikki voimme varmaan muistaa sellaisenkin asian, että Viimo tykkäsi keltaisesta Jaffasta, joskin välillä oli Pepsi Colakin kova sana. Pepsi ajasta tuli vain koeaika ja hän palasi takaisin Jaffaan. Olen itsekin saanut kokea Viimon seurassa, että otetaanko pienet, mutta vain pienet Jaffat ja värikin piti olla keltaista. Tämän vuoksi olen tuonut tänne Jaffa-korit, joista voimme ottaa pullon ja nauttia Viimon muistolle pienet keltaiset.

Toivon Viimon läheisille voimia ja siunausta tämän päivänkin jälkeen.

ENOA MUISTAEN, RIITTA

(Riitta Knuutin puhe Viimo Salon muistojuhlassa Salmensuussa 30.7.2010.)

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke