www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Koulupuiston kehittämishanke II

Hankkeen nimi: Lämpöhanke/ulkorakennuksen perusparantaminen
Toteutusaika:1.1.2010 – 31.12.2012

Koulupuiston kehittämishanke II on jo edennyt toteutusvaiheeseen. Pienen mutta tehokkaan iskuryhmän toimesta työt on saatu vauhdilla käyntiin ja työuupumuksesta ei ole vielä tietoakaan.

Ulkorakennuksen ympäristö on tasoiteltu ja ojitettu siten, että vesi menee suorinta tietä suolle eikä jää rakennuksen alle perustuksia pilaamaan.

Rakennuksen perustukset on myös suoristettu. Työn aikana kävi selväksi, että perustukset oli hyvin tehty, mutta routa oli vain siirrellyt perustuksina toimivat kivet pois paikoiltaan. Rakennuksen sisälle rakennettu tiilinavetta on myös pääosin purettu.

Jatkossa pääsemme jo tekemään uutta ja näkyvää. Työohjelmassa on ensimmäiseksi ulkorakennuksen lattia, uusi lautaseinä ja uusia ovia. Uutta seinää varten tarvitsemme lautoja; noin 50 kolmen tuuman lautaa ja noin 50 viiden tuuman lautaa. Mikäli sinulla on ylijäämäerä em. rakennuslautoja, niin tässä olisi tilaisuus tehdä lahjoitus kyläseuralle.

Yläkoulun öljyllä toimivan keskuslämmityksen lisäksi on suunnitelmissa asentaa jo kuluvan syksyn aikana kumpaankin luokkahuoneeseen ilmalämpöpumppu. Tarjouskilpailun perusteella toimittajaksi valikoitui Sähkö Turma Oy. Asennettava laitetyyppi on Mitsubishi GE-50 VAH, joka soveltuu hyvin alle 20 asteen ylläpitolämmön tuottamiseen. Lisävarusteena on GSM ohjain. Kesäaikaan ilmalämpöpumppua voidaan käyttää myös luokkahuoneiden viilentämiseen.

VALTO KOSKINEN
PUTKILAHDEN KYLÄSEURA RY, P. 050 563 7344

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke