www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Uudet asukkaat vanhalle koululle

Putkilahden vanha koulu, jota nykyisin on alettu kutsua Siniseksi kouluksi, on saanut uudet asukkaat. Viime syksynä koulun entiseen opettajien asuntoon muuttivat jyväskyläläiset Johanna ja Heikki Kuisma. Putkilahti oli heille tuttu jo entuudestaan, sillä heillä on ollut metsäpalsta ja mökki eli taukotupa Koutturin saaressa vuodesta 2007 lähtien. Lisää sidoksia kylään on syntynyt myös perheiden kautta, sillä korospohjalaiset Maija ja Pertti Kalin ovat Heikin vanhimman tyttären appivanhemmat. Johanna puolestaan on syntyisin Sievistä, mistä aikoinaan saapui Putkilahteen Aino Virta.

Johanna ja Heikki Kuisma

Johanna ja Heikki työskentelevät molemmat it-alalla, Heikki on teknologia-asiantuntija Keski-Suomen sairaanhoitopiirin liikelaitos Medikes:ssa ja Johanna sovellusasiantuntija Tieto Oyj:ssä. Työmatkat kaupunkiin tehdään omalla autolla, sillä muita kulkuyhteyksiä ei ole. He haluavatkin nostaa mietittäväksi ajatuksen kimppakyydin mahdollisuudesta, jos täältä aamuisin lähtee muitakin säännöllisesti Jyväskylään töihin.

Johanna ja Heikki kertovat kotiutuneensa hyvin Sinisen koulun asuntoonsa. Kylän palveluihin he ovat myös tyytyväisiä; on kauppa ja posti kulkee päivittäin. Kylän ihmiset tulevat tutuiksi Virran Puodissa asioidessa ja kesäaikana kaupan viihtyisällä terassilla. Liikunnalliselle parille koulun ympäristö on myös tullut tutuksi. On hienoa, kun luonto alkaa kotiovelta ja lenkille voi lähteä vaikkapa Kettuvuorelle, jonka mäntyisillä rinteillä elämänilo ja -voimat uudistuvat. Siellä tapaa usein muitakin ulkoilijoita, muun muassa Kössin, joka lenk-keilee siellä yhdessä reippaan emäntänsä kanssa.

Maaseudulla asuminen antaa hyvät puitteet niille, jotka arvostavat mahdollisuutta liikkua luonnossa ja vesillä. Johannalle ja Heikille nämä arvot ovat tärkeitä. Erikoisesti vesillä liikkuminen on kummallekin mieleistä ja he ovatkin harrastaneet purjehdusta Päijänteellä vuodesta -90 alkaen. Vuosien aikana he ovat osallistuneet useisiin eri purjehduskilpailuihin hyvällä menestyksellä päässen mm. vuonna 2006 palkintosijalle Päijänne-purjehduksessa isojen veneiden luokassa. Purjehduksen lisäksi Johannan harrastuksiin kuuluu liikunta tanssin muodossa ja Heikille taas laskettelu rinteissä on aina ollut mieleistä.

Ensi kesänä Heikiltä ja Johannalta saattaa purjehtiminen jäädä väliin, sillä he ovat ostaneet Korpilahdelta vanhan hirsitalon, jonka remontoinnissa riittää työtä pitkäksi aikaa. Tarkoituksena on remontoida talo pikkuhiljaa eläkepäiviä ajatellen.

Tervetuloa mukaan kylämme elämään, Johanna ja Heikki!

AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke