Lunta, lunta ja lunta!

Niin se vain tuli talvi tänäkin vuonna Töppöspohjan Kultarantaan. Kovasti pelottelevat ilmastonmuutoksella, mutta ihan kiitettävästi on talon isäntä saanut lykkiä lunta kolalla. Ehkä on saattanut välillä käydä jopa mielessä, että riittäisihän se vähempikin. Varsinkin varhain aamuisin, kun pitäisi liikkeelle päästä. Vaan eihän tuota voi komentaa, ilmojen valtiasta. Se on otettava mitä annetaan.

Tunnelmalliset maisemat on talvi antanut kaupan päälle ja on ollut oikein mukava käydä koiraa ulkoiluttamassa lumella kuorrutetussa metsässä. Kovilla pakkasilla tosin ulkoilu jäi varsin lyhyeksi, Nuka-koirakaan ei tykännyt kun tassut palelivat.

Pulkat ovat kuluneet mukavasti omassa pihassa kun talon viereltä pääsee kätevästi vauhtia testaamaan. Välillä kuulee kyllä lasten suusta nurinaa siitä, kun joutuu pihalla olemaan. Se kun on vanhempien mielestä niin terveellistä. Kummasti sitä kyllä sitten ruoka maistuu ihan eri tavalla ja on rauhallisempaa sisällä, kun saa ylimääräiset energiat purettua ulkoilmassa.

Lumen takia sattui tuossa välipäivinä yksi ikävämpi haaverikin. Lumi oli haudannut alleen metallisen puntin, sellaisen jolla jotkut kovasti koittavat itselleen Kippari Kallen voimapatteja kasvattaa. Nuorin flikkahan se sitten kompastui pihalla ja eikös juuri tuohon punttiin lyönyt otsansa. Onneksi olivat isot veljet paikalla ja tulivat äidille kertomaan. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että kaksi tikkiä piti otsaan laittaa ja tyttö oli yhtä taisteluarpea rikkaampi.

Täällä Kultarannassa on tänä talvena ollut muutenkin aika kiire ja huiske. Isännällä on ollut ihan kiitettävästi töitä ja kun emäntäkin koettaa itselleen ammattia opiskella ja joutuu useamman sata kilometriä viikossa ajelemaan niin kyllä siinä tekemistä riittää. Se on sitten niistä kotihommista pois, mutta eihän ne mihinkään karkaa. Myös erityistä iloa olemme saaneet kokea, kun isännän aikuinen tytär sai esikoisensa joulun alla ja teki näin meistä papan ja mamman. Se on onnea se!

Tähän loppuun laitan vielä hauskan kuvan. Lunta kun tarpeeksi kertyy katolle, niin suojakelien aikaan se saattaa tulla sieltä aikamoisella voimalla alas. Jopa niin kovalla voimalla, että vetää tikkaatkin rullalle.

TEKSTI JA KUVAT METTE TOIKKANEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2011]