www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

TOIVOJEN TOUKOKUU

Toukokuu on se kuukausi, joka herättää ilon ja toivon koko luomakuntaan. Kukapa ei tuntisi iloa siitä, kun aurinko hymyilee silmiimme kimaltavat järvenselät ja kevättuulet hulmuavat pehmeinä huntuina ihollamme. Kuun lopulla kouluissamme lauletaan perinteikäs suvivirsi ja lapset pääsevät kaivatuille kesälaitumilleen. Kymmenettuhannet nuoret saavat päähänsä uutuuttaan hohtavat valkolakit ja toiset nuoret valmistuvat moniin tärkeisiin ammatteihinsa. Elämä sykähtelee täynnä onnea ja iloa. Eletään suurten toiveiden täyttämässä maailmassa.

Toukokuu on kesän odotuksen aikaa. Jo ensimmäisen sinivuokon aukaistessa silmiään alkavat valmistelutyöt kesää varten. Koneet mylläävät pelloilla tehden hyvää alustaa siementen itämiselle ja tulevalle kasvulle. Pihoilla suihkivat haravat ja pihakalusteita kannetaan ulos talvivarastoistaan. Rannoilla kunnostetaan veneitä ja kalanpyydyksiä viritellään tietyin toivein.

Putkilahden kevääseen kuuluu monenlaista mukavaa. Kylämme on saanut jälleen uusia asukkaita. Kaikkia heitä emme ole vielä edes ehtineet esitellä kylälehdessämme. On hienoa, että elämä kylällämme jatkuu ja juuri se, että täällä on asukkaita, on sen tae. Lämmin tervetulotoivotus kaikille uusille kyläläisillemme! Ottakaa kylä omaksi kodiksenne!

Muuttolintujen myötä Putkilahteen saapuvat myös uskolliset kesäasukkaamme. Kylällämme toivotetaan myös heidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Mukavaa olisi, jos kesäasukkaat ehtisivät mukaamme kylän tapahtumiin ja muistaisivat myös käydä ahkerasti kyläkaupassamme Virran Puodissa. Toivomme myös, että kylämme tarjoaisi kesäasukkailleen viihtyisän ja joka suhteessa miellyttävän ympäristön nauttia kesästään ja olostaan täällä.

Kaukana keskustoissa elävät ihmiset saattavat toisinaan olettaa Putkilahden kaltaisten pikkukylien olevan ummehtuneita ja hengeltään nukahtaneita paikkoja. Mutta ajatelkaapa, monellako paikkakunnalla on omat jazzit? Meillä on. Ne ovat Putkilahdessa jo kolmattatoista kertaa ja niiden tapahtuma-aika on kesäkuun 11. päivänä. Tapio Leino muusikkoystävineen ja laulusolisteineen saapuu silloin suurin joukoin ilahduttamaan kaikkia musiikista kiinnostuneita kuulijoita. Kannattaa tulla kuulemaan ja näkemään!

Kevätkesän iloa kaikille lukijoillemme!

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 5/toukokuu 2011 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke