Juhannus – aavistus, muisto, unelma

Päätoimittaja pyysi minua vuosi sitten valitsemaan ja esittelemään jonkin juhannusta kuvailevan runon.

Valitsin J. L. Runebergin Hanna-runoelman kolmannen laulun, joka on yksi Pohjolan kirjallisuuden suurista valkean kesäyön kuvauksista.

Nyt olisi tarjolla Runebergin runo ”Matka Turusta”, jossa kuvataan etelärannikon alkukesää: ”Ei tummu, ei nyt valkene – vaihtunut/ jo kulta päivän yön hopeaksi on/ vaiheilla venheen (. . .)” Aleksis Kivellä olisi useita ihania runoja, esim. ”Sunnuntai” (säveltänyt Martti Turunen) tai ”Onnelliset” (säveltänyt mm. Oskar Merikanto). Päädyin kuitenkin 19-vuotiaan Eino Leinon runoon ”Veneretki” (1897):

Minust’ oli kuin olisi soudettu
me kirkasta järven pintaa
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.

Oli niin kuin oisi me laskettu
sen kallion kaunihin alle
ja kaahlattu hietaa valkeaa
ja kuljettu kukkulalle.

Ja eikö aurinko laskenut
taa saarien, salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen, laulupuiden?

Ylt’ympäri tanhusi terhenet yön,
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui –
ja uni se nousi ja nousi.

Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan kiipi –
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja katsoimme, kuinka se hiipi.

Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö!
Pian aurinko aalloista nousi.
Mut siitä asti mun aatoksein
yhä unten aaltoja sousi.

Teorian mukaan yksi lyyrisen runon tehtävistä on kuvata muistikokemusta, joka jatkuu yhä, kuten tässä juuri tapahtuu. Runo ikään kuin keinuu kuvitelman ja todelli-suuden välillä ja siirtää eletyn tapahtuman sielulliseksi kokemukseksi. Kerrotussa tapahtumasarjassa on paljon yhteistä Runebergin Hannan kanssa: nuoret vaeltavat avoimin aistein alkukesän yössä.

Lukijani voi itsekseen verrata Leinon runoa edellä mainitsemiini Kiven kesärunoihin ja ottaa vielä tarkasteluun Martti Korpilahden runon ”Elokuun iltana Putkilahdessa”, joka on kymmenisen vuotta Leinon runoa nuorempi ja jossa niinikään soudetaan, kiivetään vuorelle (Housulle?) ja koetaan kesäyön ihme.

Leinon ”Veneretken” on sävelittänyt Lauri Ikonen (1888–1966). Sävelkehittely tekee oikeutta Leinon sanoille huipentuen säkeeseen ”Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö!” Laulu luontuu kenties parhaiten hallitulle, kirkkaalle tenoriäänelle, jollainen oli nuoruusvuosieni tenoritähdellä Jorma Huttusella. Huttusen suomen kielen ääntämistä pidettiin esikuvallisena.

Lyriikka edellyttää tutkijaltakin omakohtaista luentaa. Itse ajattelen tätä runoa lukiessa Vaarun jyrkkää tai nousua Housuvuorelle sen takana olevia uinailevia lampia-kaan unohtamatta. Vanhuuden ja sairauksien tultua kaipaan eniten vaimovainajani kanssa tehtyjä metsävaelluksia, ”kun polku kiertäen käy lammen rantaa” (Martti Korpilahti). Niiden muistikokemus minulla kuitenkin on suurena rikkautena syvällä sielussani.

TEKSTI: T E I V A S   O K S A L A 
KUVA:  AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2011]