www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Erilainen valokuvausreissu

Kaukana pohjoisessa, Norjan itäkolkassa, missä taivas kohtaa meren sijaitsee Varanger.

Villissä maisemassa on lahtia, lintuvuoria, kalastajakyliä ja maailman laitaa kohti kurkottavia kielekkeitä. Mannerlaattojen yhteentörmäykset ovat muodostaneet uskomattomia vuoren kokoisia kiviröykkiöitä, joiden syntyä miettiessään kokee itsensä pieneksi.

Varangerin niemimaahan ja kaikkiin sen ainutlaatuisiin kohteisiin tutustuminen edellyttää useampia käyntejä. Varanger on Norjan paras paikka tarkkailla lintuja. Siellä esiintyy lintulajeja, joita ei tavata muualla Norjassa.

Tänä kesänä yksi lomani tavoite oli päästä tutustumaan Varanger-vuonoon ja erityisesti sen kuuluisaan Vardoyn ulkopuolella sijaitsevaan Horney-lintusaareen, jossa sijaitsee yksi Norjan suurimmista merilintuyhdyskunnista. Jyrkän tunturin rinteillä pesii yli 4000 paria ruokkeja, etelänkiisloja, pikkukajavia, lunneja, pohjankiisloja, merimetsoja, riskilöitä ja karimetsoja.

Lunni lentoon lähdössä Hornoyssa

Merilokit Hornoyssa

Toinen kohde, aiemmalta käynniltäni tuttu oli Eckeroy- lintuvuori Flåget, jossa pesii vuosittain 20 000 pikkukajavaparia.

Pikkukajavien reviiririita Flåget-lintuvuorella

Lintujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten valokuvaaminen on yleensä työlästä puuhaa. Siihen sisältyy melkoinen määrä oheistyötä kuten piilokojujen siirtoa, niiden asettelua tiettyyn kulmaan valolle sopivaksi, kärsivällistä odotusta ja onnea.

Varanger-vuonon kummassakin kohteessa sain kokea linnuilla katetun seisovan pöydän, jonka vuoksi ylitarjonnasta aiheutuva ihmettely aiheutti ylimääräistä poukkoilua ja keskittyminen oli vaikeaa.

Tämä erilainen valokuvausreissu vastasi omia mielikuviani paikasta. Käynti oli tutustumiskäynti ja huolimatta 40 000 lintuparin aiheuttamasta voimakkaasta ammoniakin hajusta sekä korvia huumaavasta metelistä jäi minussa kytemään palava halu päästä saarelle uudestaan.

Kesäaikaan saarelle pääseminen on lautta-aikataulujen varassa ja aika saarella olemiseen on rajallinen. Toivon pääseväni Horney-saarelle uudelleen lintujen saapumisajankohtana maaliskuussa. Tälle viikon kestävälle reissulle kertyi autoon kilometrejä lähes 3000.

TEKSTI JA KUVAT LASSE ELFVENGREN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke