www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Petra, yksi Unescon valitsemista maailmanperintökohteista

Aasi ponnistelee auringon paisteessa ylös kivistä tehtyä polkua. Yritän pysyä selässä puristaen sormilla satulasta.

Eläin huojahtelee etenkin jyrkissä mutkissa epätasaisella vuoristopolulla, askelmia on laskettu olevan yli kahdeksan sataa.

Aasin omistaja vetää otsa hiessä eläintä narusta tai työntää sitä takamuksesta huutaen: ”beduiinitaksi, Ferrari, aircondition.” Vastaan tulevia ja ohimeneviä ihmisiä ja aaseja väistellen pääsemme ylätasanteelle, josta on vielä kävelymatka ylös luostarille.

Erään uskomuksen mukaan Mooseksen sisko Miriam kuoli ja haudattiin tällä seudulla. Paikalla näkyy paljon eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä.

Olemme Petrassa, muinaisessa nabatealaisten kaupungissa, Jordaniassa. Kukoistuksensa aikana runsaat kaksituhatta vuotta sitten Petrassa asui noin 30000 asukasta. Sillä oli tärkeä sotilaallinen ja taloudellinen merkitys Lähi-idässä.

Sen kautta kulki kauppatie Afrikasta Aasiaan sekä Babylonian ja Assyrian suuriin valtakuntiin pohjoisessa ja idässä. Intian ja Kiinan ylellisyystavarat olivat haluttuja Välimeren rannikkoalueella. Tuontitavaroita olivat myös kupari, rauta, purppurakankaat, lasihelmet, silkki, mausteet, sekä norsunluut, apinat ja orjat Afrikasta. Orjat olivat yksi kauppatavara, joita kuljetettiin muinaista kauppatietä pitkin myös Damaskosta Kuningasten-valtatietä pitkin Petraan ja sieltä edelleen Egyptiin.

Muistamme raamatusta kuinka Joosef myytiin ismaelilaiselle karavaanille sen ollessa matkalla Gilealista Petran kautta Egyptiin.

Petrassa oli kukoistava kulttuuri.

Se on tullut kuuluisaksi tuhansista kallioon louhituista hautakammiosta ja temppelien julkisivuista sekä monista uhripaikoista ympärillä olevien vuorten huipulla.

Jobin kirjan kuvaukset kaupungin asukkaista kertovat, että kuninkailla oli komeat haudat, kultaa ja hopeaa, he kantoivat koruja, jotka oli tehty koralleista, helmistä, rubiineista, kristallista ja safiireista.

Musiikki-instrumentteina olivat tamburiinit, harput ja torvet. Oli myös huhuja muinaisista maahan kätketyistä aarteista.

Monia sotia ja taisteluita on käyty Petran valloittamiseksi. Sen sijainti keskellä autiomaata teki sen valloittamisen vaikeaksi.

Petran historia on jäänyt vuosisadoiksi hämärän peittoon, kunnes 1800-luvulla raunioitunut kaupunki löydettiin sattumalta uudelleen.

Nykyisin se on hyvin suosittu turistikohde. Se on yksi Unescon valitsemasta maailman seitsemästä ihmeestä.

Paluumatka aasin selässä vuoripolkua alas on hankalampi kuin ylöspäin meno. Useamman kerran joudun nousemaan ja kävelemään, sen verran hurjalta polku näyttää.

Polun varrella on beduiininaisia myymässä matkamuistoja. He koettavat huudoillaan pysäyttää meitä. Lähistön luolissa asuu beduiineja, jotka yrittävät saada niukkaa elantoaan meiltä turisteilta.

Aasi vie minut kanjonin suulle, josta jatkamme hevoskärryillä pitkin kapeaa paikoin 120m syvää kanjonia alueen alkupäähän. Kärryt heittelehtivät hurjassa vauhdissa ja hevosen kaviot kopisevat kivetyllä tiellä. Ihmiset väistelevät parhaansa mukaan kallioseinämälle, jossa näkyy kiveen hakattuja vesijohtokanavia.

Loppumatkan joudumme juoksujalkaa kiirehtimään meitä odottavaan bussiin.

TEKSTI JA KUVAT: KIRSTI KUPARI

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke