Coloradon suomalainen sauna

Olin Oskari Tokoi-dokumentin kuvausmatkalla kesällä 2008.

Katunäkymä Leadvillesta

Saavuimme Leadvilleen illan suussa. Hotellissa ei ollut hissiä ja jouduimme kolmanteen kerrokseen kivutessamme lepäämään välillä pari kertaa. Olimme yli 3000:n metrin korkeudessa, joten piti ottaa rauhallisesti. Hissiä taas ei ollut sen vuoksi, että hotelli Delaware oli perustettu jo 1884, eikä isoja remontteja ollut ihan äskettäin tehty. Vinot puulattiat oli peitetty kokolattiamatolla. Mietimme, miten kukaan on voinut nukkua, kun matkustavaiset ovat kolistelleet portaissa bootsit jalassa.

Leadville oli aikanaan kaivoskaupunki, jossa oli 40 000 asukasta. Seutu oli kuin valtava sorakuoppa. Joka puolelta kohosi hopeanjalostuslaitosten sankkaa savua. Alueella ei ollut yhtään puuta, koska metsät oli kaadettu kaivoskäytäviä tukemaan. Nykyään puut taas kasvavat. Kaupungissa on alle 3000 asukasta.

Kaivostorni

Maailman ja Suomen ensimmäinen sosialistinen pääministeri Oskari Tokoi työskenteli Leadvillen hopeakaivoksissa nuorena miehenä. Vuonna 1896 työväki meni lakkoon. Paikalle saapui aseistettu Kansalliskaartin osasto, joka avasi tulen kohti lakkolaisia. Silloin Oskari hyppäsi junaan ja pakeni.

Parin vuoden päästä Oskari palasi nuorikkonsa Hannan kanssa Leadvilleen. Silloin siellä sai parasta palkkaa, kolme taalaa päivässä. Hän vuokrasi vanhan hopeakaivoksen tovereidensa kanssa. Oskari oli koneenkäyttäjä, toverit ahersivat maan alla. Kaverukset tienasivat hyvin, koska kaikkien yllätykseksi hopeaa löytyi runsaasti.

Suomalaisten kaivos oli Horace Taborin Matchless Minen vieressä. Hopeakuningas Tabor oli miljonääri, jolla oli tuhlaileva vaimo Elizabeth Baby Doe. Heidän talossaan oli kultaiset hanat ja kymmeniä kristallikruunuja. Nuoremman tyttären etunimet olivat mykistävät: Rosemary Silver Dollar Echo Honeymoon – Rosemary Hopea Dollari Kaiku Kuherruskuukausi. Tabor kuoli rutiköyhänä. Vaimo Baby Doe eli vuosikymmeniä yksin hatarassa tönössä Leadvillessa Taborin kaivoksen vieressä, kunnes kuoli mökkiinsä. Paikalla on nykyään kaivosmuseo. Tokoin kaivoksen suuaukkoa emme löytäneet.

Nopeasti kasvavassa kaupungissa ei kaikille kaivosmiehille ollut asuntoja. Eräs mies keksi nerokkaan idean. Hän osti valtavan sirkusteltan ja varusti sen kerrossängyillä ja kamiinoilla. Siellä sai asua dollarin päivävuokraa vastaan. Kerrotaan, että talvisaikaan tuhat henkeä nukkui siellä joka yö.

Leadvillessa on ollut valtava jääpalatsi talvella 1885-86. Se oli ainutlaatuinen koko maailmassa siihen aikaan. Sitä markkinoimalla yritettiin saada kaupunkiin sekä työväkeä että matkustavaisia. Keväällä linnalle kävi kehnosti, mutta arkistoissa on säilynyt valokuvia siitä.

Jääpalatsia ei sen koommin ole rakennettu. Nykyään Leadvillen kaupunki yrittää saada pyöräilyn harrastajia kaupunkiin. Vanhan kaivosradan paikalle on rakennettu asvaltoitu pyöräreitti. Kolmen kilometrin korkeus tekee treenistä vaativan.

Pyörärataa kiertäessämme tulimme vuoren rinteeseen rakennetun vitriinin luo. Lasin alla oli valokuva kaivoslakon ajalta 1896. Siinä kansalliskaartilainen vartioi Robert Emmettin kaivosta.

Vitriinin teksti kertoi, että katselemme juuri entistä Finntownia, suomalaisten kaivosmiesten asuinpaikkaa.

Suomalaiset asuivat muutama sata metriä varsinaisesta kaupungista ylöspäin, täällä Stray Horse Gulghissa eli karanneen hevosen kanjonissa.

Finntown, karanneen hevosen kanjoni

Suomalaisten vanhat rakennukset olivat jo painuneet kasaan. Vielä 1940-luvulla siellä asui joku iäkäs mies, jonka puhetta kukaan ei ymmärtänyt. Pari vuotta sitten kuljeskelevat pummit polttivat suomalaisten entisen kokoustalon. Kuvasimme haalin hiiltyneet rauniot.

Suomalainen sauna

Nuorten haapojen keskellä pilkotti kuitenkin vielä yksi rakennus pystyssä. Yksi seinä puuttui miltei kokonaan, joten ei sekään enää kauan kituuta. Kävelimme lähemmäs ja kurkistimme sisään. Pian oivalsimme, että suomalainen saunahan se siinä uhitteli aikaa vastaan.

Kiuas oli poissa, se oli jo aikoja sitten kelvannut lämmityslaitteeksi jollekin. Lauteet olivat selvästi tunnistettavissa.

Ylälauteessa oli reikä, jonka merkitystä hetken ihmettelimme. Kokeilin nousta lauteille ja silloin reiän merkitys selvisi. Käsi meni siihen sopivasti tukemaan nousua, siinä oli nerokas, täydellinen ergonominen muotoilu juuri oikeassa paikassa.

Lauteet olivat kuluneet sileiksi, joten ahkerasti siellä oli istuttu. Sieltä on haettu voimia likaisen kaivostyön jälkeen.

Aterioimme Golden Burro -nimisessä ravintolassa. Sieltä ostin ravintolan omistajan tekemän DVD-kasetin Leadvillen historiasta. Myöhemmin sain yhteyden kasetin tekijään, Leadvillen historiallisen seuran jäseneen David Wrightiin. Hän lähetti dokkariani varten videomateriaalia Finntownista.

Illalla tutustuimme paikalliseen kapakkaan, nimeltä Silverdollar, hopeadollari. Saluunan ovet vaan heilahtivat, kun astuimme sisään. Baarissa huomasimme, että seinissä olevat luodinreiät olivat aitoja, eivät piirrettyjä. Saluunassa oli kohtalainen meno päällä, Leadvillessa oli tulevassa viikonvaihteessa alkamassa rodeo. Ikävä kyllä meilläkin oli pientä menoa. Oli vielä jäljellä yksi kuvauspäivä New Yorkissa.

Ajelimme perjantaiaamuna kohti Denverin lentokenttää. Huomasimme opaskyltin, joka näytti suunnan kohti merkittävää paikallista nähtävyyttä. Arvelimme, että nipin napin ehtisimme piipahtaa siellä ennen lentokoneen lähtöä. Vuoren harjanteella oli komea muistokivi. Katselin poikavuosien sankarin Buffalo Billin hautaa. Siellä eversti William Codyn henki valvoi Denverin kaupunkia ja ylätasankoa, missä hän oli ratsastanut ja metsästänyt puhveleita. Haudan viereen rakennetut antennitornit kyllä vähän pilasivat vaikutelmaa.

Buffalo Billin hauta

Ajelimme Denverin kentälle ja otimme pikaiset kotipuhelut. Leadvilleen ei vuonna 2008 päässyt julkisilla kulkuneuvoilla, eikä siellä toiminut kännykkä. Melkein samoin oli Buffalo Billin aikoina, mutta silloin kaupunkiin vielä pääsi junalla.

TEKSTI TAPANI ITÄRANTA
KUVAT TAPANI ITÄRANNAN ARKISTO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2013]