Kesän merkit ilmassa

Kesä lähestyy kovaa kyytiä. Jos sitä ei muusta huomaan, niin varma kevään merkki on Korpilahdella ollut kunnan kouluverkon käsittely ja sen jälkeen on kesä. Putkilahden ala-asteen lakkautus on valtuustolistalla jälleen. Allekirjoittanut on kolmatta kertaa mukana prosessissa ja aina vaan tuntuu yhtä pahalta. Ei siksi, että olisin pienen oppilasmäärän opettamisen kannalla vaan siksi, ettei taaskaan käsitellä asiaa kokonaisvaltaisena ratkaisuna. Siitä olen kuitenkin melko vakuuttunut, että nyt käytävä valtuustokeskustelu tullee jäämään Putkilahden osalta viimeiseksi vähäksi aikaa.

Kunnassa on meneillään myös jätehuoltoa koskeva uudistustyö. Tähän mennessä asiassa on edetty siihen vaiheeseen, että kaikille kylille on päätetty hankkia kunnan toimesta jätepisteet. Viime vuoden loppuun mennessä myönnetyt vapautukset jätehuollon maksuista ja kuulumisesta järjestyneeseen jätehuoltoon puretaan ja otetaan uudelleen tarkastelun alle. Seuraava kunnanvaltuusto ottaa asiaan lopullisen kannan.

Putkilahden kyläseura on jakanut kyläläisille sunnuntaipostin sekä huhtikuun kylälehden välissä kyselyn, johon toivotaan runsasta vastausprosenttia. Seuran tavoitteena on löytää työlleen uusia haasteita ja suuntaviivoja. Kaikki joukolla mukaan kylän kehittämistyöhön.

Kesän kynnyksellä lukuisat vapaa-ajan-asukkaat muuttolintujen lisäksi palaavat jälleen kyläkuvaan. Talviaika on jäänyt taakse, tervetuloa kevät ja kesän merkit !

Etusivulle...

Anne-Maria Perttula

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
huhtikuu 1998





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Ei kala voita tarvii, kyllä syö ilmankin kun nälkä on.