Kesäsuunnitelmat valmiiksi

[Pääkirjoitus Putkilahden kylälehdessä 4/2000]
Putkilahti alkaa pikkuhiljaa virittäytyä kesäkauteen. Lintujen kiihtyvästä kevätlaulusta päätellen ei olla enää kaukana kesän alusta vaikka hankia vielä jonkin verran onkin. Lumipeite on hävinnyt melkoisella vauhdilla auringonpaisteen mukana.

Kesäkauden viljelysuunnitelmat ovat jo muotoutuneet ja pihatöitä suunnitellaan. Kesäasukkaat suunnittelevat mökkikauden alkua ja veneiden kunnostusta. Kesäaikaan siirtyminen viritti kaiken kaikkiaan uudenlaista sykettä elämään.

Putkilahden kyläkyselyn palautti 13 vastaajaa. Kyselystä saatiin jonkin verran uutta näkemystä ja hahmoa siitä, mihin asioihin olisi hyvä kiinnittää jatkossa huomiota ja tehdä tarkemmat suunnitelmat toteuttamisen pohjaksi. Jatkotyöstäminen toimenpiteiksi kannattaa tehdä huolella ja katsoa yhteistyökumppanit toimenpiteille uusin silmin. Miltei kaikki vastaajat korostivat yhteistyön tekemisen tarvetta niin kylän sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Kyläkyselyn tulokset on julkaistu toisaalla lehdessä.

Tonttimarkkinakampanjan on lähtenyt liikkeelle myönteisen julkisuuden ja kiinnostuksen kohoamisena merkeissä. Putkilahden nettisivuilla on ollut alkuvuoteen nähden selkeästi enemmän kävijöitä ja tonttiliitettä on kyselty. Valitettava tosiasia ja itsellenikin täysi yllätys oli se, että lähes kaikki myyntiin tarjotut tontit sijaitsevat vahvistetun Päijänteen rantayleiskaavan alueella siten, että rakentaminen näillä näkymin vaatii poikkeusluvan. Olen itse ollut käsittelemässä ja hyväksymässä kyseistä kaavaa 90-luvun puolivälissä valtuutettuna ja nyt on sellainen olo, että meitä on petetty. Olen ollut koko ajan siinä uskossa, että kaava käsittää 100m rannasta olevat alueet, mutta toisinpa on. Yleiskaavaa ei voida nyt ohittaa muulla kuin poikkeusluvalla tai vahvistamalla uusi asemakaava, joka antaa suuntaa-antavia uusia ohjeistuksia rakentamisen osalta yleiskaava-alueella, jolloin poikkeuslupia ei tarvittaisi. Kaavoitusasialle on kiireesti tehtävä jotain, jotta emme karkota mahdollisia tontinostajia sillä, että rakentamiseen tarkoitetun luvan saanti on äärimmäisen hankala ja pitkäaikainen prosessi.

Tonttimarkkinaesitteen saama hyvä palaute saanee jatkoa siten, että kesän kynnyksellä tai kesän alussa julkaisemme jatkoa. Tontteja on vielä jonkin verran reservissä. Mikäli vielä on kiinnostusta tonttimarkkinointiin, ei ole myöhäistä ilmoittautua mukaan.

Kesä- ja kehityssuunnitelmien merkeissä, hyvää kevättä kaikille lukijoille !

PUTKILAHDESSA 30.3.2000
ANNE-MARIA PERTTULA

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
4/2000 huhtikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Pappi meni iltasella järven rantaan tarkotuksella mennä kalaan. Pappilan piiat olikin siellä iltapesulla ja uimassa. Pappi siitä hätääntyi kun himot rupes nousemaan, hädissään pappi luojaa avuksi pyytämään, hillitsemään hänen himonsa. Pappi kuitenkin huomasi, että oli hyvin kaunis vartaloinen nainen siinä mukana myös, silloinkos papille hätä, ettei vain luoja kaikkia himoja veisi, vaan jättäisi osan vielä jälelle, pyysi pappi jo luojalta.