Kesäviikonloput Putkilahdessa
- mökkiläisen mietteitä

Suvullani on ollut kesämökki Putkilahdessa jo yli 20 vuoden ajan. Isäni ja äitini sekä sisareni perhe ostivat mökin Kassinsaaresta vuonna 1979. Putkilahti oli äidilleni läheinen paikka, koska hän vietti siellä evakkoaikojaan 11-vuotiaana nuorena tyttönä. Siitä on seurausta myös vuosikymmenet kestänyt ystävyys Koskisen Kirstin kanssa. Äitini siirtyi taivaallisille mökkimaille muutama vuosi sitten ja varmaan huvittuneena seurailee meidän mökkitouhuja pilven reunalta.

Sisareni Sirpa ja miehensä Tapsa käyvät mökillä ahkerasti. Isää alkaa jo ikä sen verran painaa, että automatka Lohjalta tuntuu jo rassaavalta ja mökkireissut tuntuvat vähenevän vuosi vuodelta. Me (minä ja lapseni Jussi 16 v.) käymme pari kertaa kesässä nauttimassa saunomisesta ja uimisesta sekä Keski-Suomen kauniista luonnosta. Olemme Jussin kanssa mieluisia mökkivieraita, sillä hyttyset rakastavat meitä ja silloin kaikki muut saavat olla rauhassa.

Vaan kyllä ajomatka tuntuu aina yhtä pitkältä, 230 kilometriä on melkoinen ajettava vaikka välttäisikin mökki-ihmisten ruuhka-aikoja. Tämä helpottuu sitten, kun Jussi saa ajokortin eikä siihen onneksi mene enää kauan. Toistaiseksi hän pitää huolen siitä, että meille riittää levyjä kuunneltavaksi matkan ajalle ja niinpä pysynkin hyvin nykymusiikin hermolla. Joutorockissakin kävimme kuuntelemassa Apulannan konserttia. (Apulanta on suosittu suomalainen rock-yhtye, jos nyt joku ei sattuisi sitä tietämään.)

Mökkipuuhastelut tuskin paljon poikkeavat jokaisen suomalaisen ohjelmasta. Saunotaan, grillataan ja istuskellaan terassilla. Sekä sisareni että minä pidämme ruoanlaitosta, joten erilaisiin marinointiliemiin, vartaiden tekemiseen ja salaattien rakentamiseen käytämme paljon aikaa. (Vastaavasti saamme aikaan aina kauhean määrän tiskiä.) Lapsella yleensä on omaa ohjelmaansa, jolta me muutkaan emme voi välttyä. On tikkakisaa - siitä saa vanhempi ihminen äkkiä särkevät lihakset, auts -, kroketin ja petanquen pelaamista ja illalla Trivial Pursuit-matsi, joka voi kestää tuntikausia. Hänellä riittää energiaa..

Parasta mökillä on kuitenkin luonto. Teemme sisaren kanssa pitkiä kävelyretkiä ja keräämme kukkia kuivattavaksi tai mökille maljakkoon. Juhannuksena kiersimme Vaarun luontopolun - miljoonan hyttysen kanssa - ja Jussi oli täysin varma siitä, että eksymme. Onneksi kuulimme vasta jälkeenpäin, että Vaarulla oli nähty viikkoa aiemmin karhu!

Järvi on aivan oma elementtinsä ja saunasta pitääkin käydä uimassa ainakin viisi kertaa. Viimeksi vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja uimme todella paljon. Kotiin lähtiessä pitää oikein pakottaa itsensä ylös vedestä, kun tietää, että se lysti on loppumassa. Pojat tietysti myös kalastavat, mmm, sanoisinko kohteliaasti, vaihtelevalla menestyksellä.

Jos sattuu heräämään aamulla varhain, tavoittaa erityisen kauniita hetkiä. Auringonnousu värjää kaikki puunrungot kultaisiksi ja järvi on aivan tyyni. Silloin aina mietin, miten saisin sen kaiken säilöttyä mieleeni niin, että taas kestän pitkän ja synkän talven. Ennen poislähtöä vielä hengitän syvään ulpukan ihanaa tuoksua. Siinä tuoksussa on koko järvi pienoiskoossa. Runosuoni pulpahteli kovasti tänä juhannuksena mökin terassilla, tässä yksi esimerkki:


Sirpa saunaa lämmittää
Kestääköhän siellä pää
Ja jos ei, niin mitä jää
Neljä hassua, löylynlyömää.

10.7.2000
Heli Salmi, Kassinsaari/Töölö
Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
8/2000 elokuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Älä koskaan ala työtäs ennenkuin olet sen täysin ymmärtänyt sanottiin minulle lapsena ollessani. Tämän henkilön nimeä en enää muista, joka näin neuvoi.