Onnelassa uudet asukkaat

Onnelan asukkaat vaihtuivat jo runsas vuosi sitten, ja uudet asukkaat ovat jo hyvin ehtineet tutustua kylään ja kylän asukkaisiin. Talossa asuu nyt Veikko ja Leena Räisäsen perhe, jotka ovat tänne muuttaneet Nurmijärveltä. Ennen Nurmijärvelle muuttoa he asuivat Kainuussa maaseudulla, joten Putkilahden rauhallinen asuinympäristö on niiltä ajoilta tutunoloista. Veikko on jo jäänyt eläkkeelle varastomiehen työstä. Leena puolestaan on toiminut kunnallisessa kotipalvelutyössä Nurmijärvellä ja jatkaa osa-aikaisesti samanlaisissa tehtävissä myös uudessa kotikunnassaan. Tässä työssä Leenalla onkin hyvät mahdollisuudet tutustua kylän asukkaisiin.

Mikä sai Räisäset muuttamaan juuri Putkilahteen? Sopiva talo rauhallisessa ympäristössä sattui olemaan myynnissä juuri Putkilahdessa. Leena onkin innolla hoitanut pihan istutuksia ja piha onkin nyt todella viihtyisän tuntuinen. Vaikutusta uuden kotipaikan valintaan oli myös sillä, että toinen perheen kahdesta lapsesta asuu ja on työssä Muuramessa, joten yhteyden pito sinne on nyt helppoa. Veikko puolestaan arvostaa, että Putkilahdessa on lähellä hyvät kalavedet. Haastattelupäivän aamuna oli uistimeen tarttunut 2,5 kilon kuha ja illalla mies oli jälleen kalassa. Onko kylän suhteen erityisiä toiveita? Ei ole mitään erityistä, mutta kovasti toivomme, että nykyinen erinomainen kyläkauppa säilyy kylässä tulevaisuudessakin.

Valto Koskinen

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
9 /2002 syyskuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Otetaanpa ohraista välillä että rukihinen piisaa, sanoi Putkilahden isäntä kun pöydässä ohrarieskaa oli välillä tarjolla.