Korospohjassa kävivät laivat

Laivaliikenteen aikoina, suunnilleen 1890-luvulta alkaen vuoteen 1950, Korospohja oli Putkilahden kylän virein keskus. Laivalaituri laivoineen, rahteineen ja ihmisineen toivat paikkakunnalle piristystä monin eri muodoin. Ensinnäkin vesiliikenne avasi kulkuyhteyksiä ja tarjosi näin mahdollisuuksia monenlaiseen kanssakäymiseen oman kylän ulkopuolella.

Korospohjan laivalaiturissa poikkesivat mm. Kaima-, Jyväskylä- ja Suomi-laivat. Kaimalaiva liikennöi täällä säännöllisesti.
Kaima-laiva siihen aikaan, kun Päijänne tarjosi helpon yhteyden vesiteitse esimerkiksi Jyväskylän ja Putkilahden välillä.

Kuva on kirjasta "Höyrylaiva Päijänteellä."

Suuremmat laivat, kuten Jyväskylä ja Suomi, poikkesivat joskus tarvittaessa. Martti Toivonen muisteli, että niitä varten laitettiin laiturille "laku", se on sellainen merkkilauta, joka näkyi kauas selälle ja ilmoitti, onko matkustajia tulossa. Turhaan ei kannattanut reitiltä poiketa.

Laivamatkat olivat todellisia elämyksiä matkustajilleen jo mahtavien näkymiensä ansiosta. Päijänteen maisemat jylhine rantoineen, suurine selkineen ja herttaisine saarineen saivat näkijänsä haltioitumaan luonnon erehtymättömästä kauneudesta.

Laivan saapuminen Korospohjan laituriin oli aina odotettu hetki. Sitä vastaan tultiin läheltä ja kaukaa. Lapsille laivan tulo laituriin oli erikoisen jännittävä tapahtuma. Matkustajien tuloa laivasta oli kiintoisaa seurata. Lapset huomioivat tarkasti näkemäänsä: olivatko tulijat tuttuja vai tuntemattomia, kuka huojahteli kävellessään, kuinka suuret "pakaasit" kullakin oli, oltiinko vastassa hevosella....

Laivalaiturilla saatettiin harrastaa vähäistä kaupankäyntiä, myytiin marjatuokkosia ja muuta pientä tavaraa. Joskus laivaa odotellessa laiturilla tanssittiin. Se olikin hauskaa, sillä laitoja laiturissa ei ollut! Laivan miehistö tuli myös paikkakuntalaisille tutuksi, sillä he kävivät ostamassa taloista voita, maitoa ja leipää eväikseen.

Laivat tekivät myös kirkkomatkoja Korpilahdelle. Martti Toivonen muistaa, että kirkkomatkalle lähtiessään laiva "vislasi" kolme kertaa. Sillä tavalla se ilmoitti matkan tarkoituksen ja lähetti viestin: "Nyt mennään kirkkoon!" Näillä matkoilla kylän väki todella koki yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Korospohjan lähin asuinyhteisö koostui pienviljelystalouksista, joissa toimeentulo saatiin omasta karjasta ja pellosta. Rahaa piti hankkia kodin ulkopuolelta. Pääasialliset ansiot saatiin tekemällä metsä- ja rakennustöitä. Laivaliikenteen myötä järjestyi paikkakuntalaisillekin työtehtäviä. Puutavaraliikenne oli suurin työllistäjä. Halkoja kärrättiin proomuihin miesvoimalla. Hinaajat hakivat Korospohjasta puutavaraa suurina lauttoina. Laivoissa kuljetettiin kaikkea mahdollista tavaraa, mm. vehnäsäkkejä ja tiiliä. Aikoinaan postikin kulki laivoissa.

Heralahden isäntä, Juho Fritjof Toivonen, teki pitkän, 25 vuotta kestäneen elämäntyön laivoilla. Hän toimi perämiehenä Kaimassa, Suomessa ja Jyväskylässä. Lisäksi hän palveli eri hinaajissa. Myös Heralahden emäntä, Hanna Toivonen, oli emäntänä Kaima-laivassa. Aholasta kotoisin oleva Anna Nurminen puolestaan toimi Vellamo-laivan emäntänä.

Korospohja on muuttunut paljon. Vuosikymmeniä on kulunut siitä, kun laivalaituri ympäristöineen hallitsi tienoota. Laiturin lisäksi rannassa sijaitsivat vankkatekoiset makasiinit, laivamiesten sauna ja Suvannon torppa. Rannalla oli pitkiä halkopinoja riveittäin, tukki- ja propsipinoja laskusiltoineen. Vastakkaisella puolella rantaa oli myös puutavarapinoja ja siellä oli lisäksi laanipaikka.

Laivalaiturin tienoon täytti veden, tervan, laivojen ja kuoritun puun tuoksut. Hinaajien kimakat vihellykset tai matkustajalaivojen kumeammat vislaukset halkoivat ilmaa. Ne kaikki olivat iloisia, elämäntäyteisiä ääniä.

Aune Turunen

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
11 /2002 marraskuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Kyllä siinä taas ryypättävä halkee sanoi Järvis-Väinö kun Kaima-laivan pesään kovia koivuhalkoja heitti, toisten laivojen kanssa kun ajoivatten kilpaa.