Heinätallin vaellus

Talli oli veräjän pielessä kauppias Hovisen tontin laidassa. Tallin ohi oli kova liikenne varsinkin talvella, kun siitä kuljettiin talvitietä Ylisjärven jäälle ja edelleen Jyväskylään saakka. Kesällä ohi kulki jalankulkijoita, kun siitä oli oikopolku lähimökkeihin ja etäämmälläkin oleviin taloihin. Pitempimatkaiset kulkijat saattoivat tulla Hauhanpohjilta ja Liikolastakin saakka. Oliko tämä tallin syntymäpaikka? Ei ole varmaa tietoa sen rakentajasta eikä alkuperäisestä omistajasta. Talli oli ainakin Salmelan talon maalla ja sillä oli monenlaista käyttöä. Lapsena tallin ohi kulkiessani muistelen siinä nähneeni joskus potkurin, jopa kaksikin, kalanpyydyksiä, koppia ja airoja, siis sekalaista tavaraa.

Hieman etäämmällä mäen syrjässä oli Alatorppa, josta käytettiin myös nimeä Vanhapaikka ja siinä oli useita rakennuksia. Torpasta olisi aineksia omaan kertomukseenkin. Siinä oli monenlaisia asukkaita. Pitkäaikaisin oli Ikos Janne. Janne oli iäkäs kuollessaan. Hän oli sikäli huonon tuurin mies, että oli nainut kolmekin vaimoa, mutta eli leskenä vielä kauan vanhuuden päiviään. Polun varrella etäämmällä oli Piilolan mökki, jossa asui suutari Apner Stenros.

Sulo Rantanen rakensi talonsa pellon yläniskalle 20-luvun lopulla. Myöhemmin Sulon sisar Anna Järvinen rakensi lähistölle Kulmalan talon. Noin 1935 Osmo Salminen rakensi Virtasalmen rannalle sahan ja pajarakennus oli myös alulla, mutta jäi kesken. Saha toimi muutamia vuosia. Heti sotavuosien jälkeen Vanhapaikan maat tulivat Aarne Ruthin omistukseen. Hän sitten rakensi talonsa sahan taakse mäen rinteeseen. Samaan aikaan Aarne möi Alatorpan tontteineen Joel Niemelälle, joka rakensi sille paikalle uuden talon vanhan tuparakennuksen jäädessä karjasuojaksi.

Heinätalli ja Anna Järvinen liittyvät yhteen. Kulmalan tontti oli pieni, kun tarpeelliset rakennukset oli pystyssä, ei maata jäänyt kuin vähän porkkana- ja perunamaaksi. Annalla oli lehmä, kuten kaikilla mökkiläisillä yleensä. Lehmän rehu oli sitten keksittävä muualta. Sai sitä tosin ostaa, mutta moni "jatkava" vaimoihminen hankki sitä kesällä monin tavoin. Kun järven rannat kasvoi ruohoa ylen määrin, alkoi Anna leikkaamaan ruokolyhteitä. Se oli sivusta katsoen työlästä istua veneen perässä ja sivuvääränä kurkkia ruohoja sirpin eteen. Yleensä ruohojen keruusta ei tarvinnut "veropäiviä" taloihin tehdä, vaikka useimmat vesijätöt oli jonkin talon omia. Kerran Anna kuitenkin tunsi tulleensa yllätetyksi. Hän oli lähtenyt ruohonleikkuuseen aamuvarhaisella ja oli leikkaamassa Kopisevan pellon kohdalla. Hän sitten huomasi Kopisevan isännän kävelevän pellon laitaa ja tulevan aivan lähelle rantaa. Isäntä nousi oikein varpailleen paremmin nähdäkseen. Ei kuitenkaan puhunut mitään ja jatkoi matkaansa oman veneensä luo rantaan kokemaan rysiään. Anna säikähti, että olisiko se äkäinen, kun hän ei ollut kysynyt lupaa. Olihan niitä ruohoja muuallakin Annan tarpeisiin. Turhaan lienee Anna säikähtänyt. Tokihan Oskari sen verran oli utelias, että kuka siellä näin varhain oli liikkeellä. Kuhilailla tai haasialla piti ruoholyhteet ensin kuivatella ja tallihan piti sitten olla talven varaksi.

Niin Anna hankki tallin omistukseensa. Talli oli siinä veräjän pielessä niin ihmisten jaloissa ja muutenkin kaukana omasta huushollista, että se muutettiin lähelle Kulmalan pihapiiriä. Kävi kuitenkin sitten myöhemmin niin, että Anna sai vuokrattua Viljamen saaresta jämsäläisten niitun heinämaakseen. Siellä ei ollut ennestään heinälatoa, vaan edelliset heinäntekijät olivat säilöneet heinänsä suovassa. Suovan teossa ja säilytyksessä oli aina omat ongelmansa. Vieläpä se piti aidalla varjella hirviltä ja muiltakin elikoilta. Niin samainen talli muutettiin jälleen ja nyt Viljamen saareen. Maailma pysähtyisi, ellei pyörät pyörisi. Niinpä Annakin vanheni ja aikanaan pyyhittiin pois kirjoista lehmineen. Viljamen niittu jäi luonnon helmaan, ja talli seisoi tyhjänpanttina vailla käyttöä.

Niin sitten Annan veljenpoika Eero Rantanen eräänä talvena purki tallin ja toi sen jääkelien aikaan Kassaaren talon kartanolle. Kesällä pystytti sen ja laittoi päälle peltikaton.

Nyt talli seisoo ryhdikkäänä toisten rakennusten rinnalla.

Maailman kirjat aikanaan näyttää, vieläkö sitä pitää muuttaa.

Reino Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/2002]