Kasvikunta on vaipumassa talvilepoon ja useat eläimet myös. Itsestäkin tuntuu välillä siltä, että olisi mukava kietoutua pidemmäksi aikaa peiton sisään ja nukkua pimeä kausi ohi. Edessähän on vuoden pimein kausi ja unen tarve kasvaa.
Pimeässä paljon autolla liikkuvana en malta jälleen kerran muistuttaa heijastimista ja valoista. Märkä asvaltti ja pimeät illat hukuttavat jalankulkija ja pyöräilijän. Heijastin on halpa henkivakuutus ja kevyt kantaa taskussa.
Kylällä ovat talvikauden aktiviteetit alkaneet. Lasten ja nuorten kerho, kansalaisopiston jumpat ja muut kurssit ovat täydessä vahdissa. Kyläiltoja on tulossa samoin kulttuuripitoista ohjelmistoa ennen joulua. Seuratkaa ilmoitustauluja ja lehtiä.
Korpilahti on saanut uuden kunnanjohtajan. Tällä kertaa harvinaisen yksimielinen ja hyvällä yhteistoiminnalla valittu johtaja saa johdettavakseen monia pulmiakin sisältävän kunnan. Talous on ensisijaisen korjauskohde. Kunnanjohtajalta tarvitaan malttia kuunnella eri toimijoita ja silti tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Kuntamme kaipaa johtajaa isolla J:llä.
Aika näyttää miten olemme valinnassa onnistuneet. Yksin ei kukaan pysty kuntaa johtamaan vaan se on joukkuepeliä, jossa meillä kuntalaisilla on oma osuutemme. Toivotamme Anssi Nykäsen tervetulleeksi Korpilahdelle !
Putkilahdessa 4.10.2003
Anne-Maria Perttula
[Putkilahden kylälehden 10/lokakuu 2003 pääkirjoitus.]