www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Yön laulajia Putkilahdessa

Perinteikäs yölaulajien kuunteluretki järjestettiin 10. kesäkuuta kylämme parhaimmille lintupaikoille. Luonnonsuojeluyhdistyksen avoimelle yleisöretkelle osallistui 16 henkilöä ympäri Korpilahtea aina Saakoskelta ja Sarvenperältä saakka. Mukana oli myös kesämökkiläisiä. Pia Högmanderin opastuksella (K-S Lintutieteellinen yhdistys) perehdyttiin ensin käsitteeseen, mitä yölaulajat ovat.

Tämä pohjoismaiden erikoisuus on varsin sekalainen ryhmä muuttolintuja. Yhdistävä tekijä niille on, että lajit ovat kiihkeimmin äänessä silloin kun muut linnut vaikenevat, eli kesäyössä auringon laskusta sen nousuun. Pisimpään kesän aikana äänessä ovat puolisoa vaille jääneet koiraat. Keski-Euroopassa ja muualla talvehtimisalueillaan samat lajit ovat äänessä vain lyhyen hetken ennen yön pimeyden laskeutumista.

Linnun laulamispaikasta voi jo päätellä mikä laji voi olla kyseessä. Osa lymyää pensaiden tai ruovikon sisässä piilossaan, osa istuu mieluummin korren päässä vähän näkyvissä ja jotkut ääntelevät lennossa. Kaikkien ääntelyä ei voi mieltää lauluksi. Oppaamme luokittelikin lajit varsinaisiin laulajiin tai outoihin ääntelijöihin. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat lehtokurppa ja taivaanvuohi, joiden ääni kuuluu lennossa. Ensimmäinen mainittu kurnuttaa ja toinen mäkättää (ääni syntyy linnun pyrstön väpätyksestä). Myös kehrääjä, ruisrääkkä, luhtahuitti, kaulushaikara ja sirkkalinnut päästelevät varsin outoja ääniä.

Taitavimmat laulajat ovat rantaruovikoiden lajeja: ruokokerttunen, joka laulaa myös päivä aikaan, ryti-, luhta-, viita-, rastaskerttunen, josta on vain muutamia havaintoja vuosittain sekä mustapääkerttu ja satakieli. Parhaiten yölaulajia kuulee poutaisessa, lämpimässä ja tyynessä kesäyössä.

Pia Högmander (Keski-Suomen Lintutieteellinen yhdistys) opasti yölaulajien kuunteluun Koulupuiston pihalla ja kertoi aikaisemmista kuuntelukokemuksistaan Putkilahdessa. Retken osanottajat saivat harjoitella lintujen kuuntelua aluksi CD-soittimen avulla ja myöhemmin maastossa eri puolilla Putkilahden kylää.

Retki-illan sää oli muutoin onnistunut, mutta lämpötila painui alle +10 C, ja laulut jäivät ehkä sen vuoksi vähän vaisunlaiseksi. Kierroksella kuitenkin kuultiin lajeja kohtalaisesti: lehtokurppia useita, kuikka pari, ruokokerttusia, hyvin innostunut satakieli ja toinenkin samalta paikalta kaukaisena näppäilynä, kaulushaikara sekä viitasammakon laulavaa kurnuttelua. Oppaamme, joka parikuukautisen tyttövauvansa hoidon välissä vaivautui mukaamme kuuli myös kesän ensimmäisen punavarpusen Koulupuiston pihamaalla.

Monille lintujen ystäville Putkilahden ruovikkorannat ja kesäiset rehevät niityt ja viljelyaukeat ovat jokavuotinen vaelluskohde. Kylämme tunnetaan laajasti Keski-Suomen parhaimpina yölaulajien esiintymispaikkana. Ehkä vieläkin ehtii kehrääjän surinaa kuulemaan Hietajärven takamaille eikä "pullohaikara" ole vielä päättänyt puhalluksiaan. Kesä öiden taikaa on vielä jäljellä.

Heljä Taavitsainen
Korpilahden lsy

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2004.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke