Huhtikuussa huomioitavaa

9. huhtikuuta on Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä. Kaikilla kansoilla ei ole omaa kieltä. Meillä suomalaisilla on. Siitä saamme kiittää Mikael Agricolaa, kirjallisuutemme isää.

Tämä pernajalaisen kalastajan poika, jonka nimen heti yhdistämme ensimmäisiin suomen kielellä kirjoitettuihin kirjoihin, oli alansa todellinen veteraani. Ennen Agricolan aikaa Suomessa ei ollut ainoatakaan suomenkielistä kirjaa. Latina ja ruotsi olivat käytössä pääasiassa uskonnollisessa kirjallisuudessa. Lukutaitoakaan ei ollut kuin papeilla. Agricolan suuri elämäntyö suomen kielen luomisessa kirjoituskelpoiseksi ja taistelu sen hyväksytyksi tulemiseksi oli vertaansa vailla oleva teko.

Mikä voisi yhdistää kansaa paremmin kuin oma kieli? Millään muulla kielellä emme pystyisi ilmaisemaan tunteitamme tai ajatuksiamme paremmin kuin omalla suomellamme.

27. huhtikuuta vietetään kansallista veteraanipäivää. On syytä syventyä muistelemaan tämän päivän arvoa ja merkityksiä. Peräänantamattomuus isän- maamme vapauden puolesta vaati äärettömän raskaan hinnan. Putkilahden kylän kaatuneiden lista on pitkä. Monet kodit menettivät kaksikin pojistaan. Ne, jotka palasivat, kantavat olemuksensa syvyyksissä kipeitä muistoja ja monille jäi vaikeita vammoja. Monelta sota vei koko nuoruuden. Mutta heidän kaikkien ansiosta meillä on oma isänmaa, jossa voimme elää itsenäisenä kansana ja puhua omaa kieltämme.

Omalla suomenkielellämme on kirjoitettu lukuisa määrä kirjoja, jotka kertovat kansamme kohtaloista eri aikakausina. Veteraanipäivänä voisimme tutustua muutamiin niistä.

”Rivit lyhenivät…”, kirjoitti Reino Koskinen, itsekin veteraani, taannoin putkilahtelaiselle veteraanille laatimassaan muistokirjoituksessa. Asia on kipeän tosi. Rivit ovat lyhentyneet.

Onneksi Korpilahdella ryhdyttiin viimeinkin toimeen ja saatiin aikaan teos Rakkaudesta maahan ja kansaan. Se kertoo meidän omista veteraaneistamme - ettemme unohtaisi. Esipuheessaan matrikkelin toimittaja Mikko Strang sanoo, että kirja on isku unohdusta vastaan. Kirja on myös kunnianosoitus veteraaneille ja lotille. Hän toivoo sen olevan myös seuraaville sukupolville teos, joka ikuisesti muistuttaa heitä esivanhempiemme työstä maamme itsenäisyyden hyväksi.

Harvinaislaatuisempaa veteraanikirjallisuutta edustaa putkilahtelaisen veteraanin Helmer Selinin runoteos Helvetin sukupolvi. Teos sisältää tekijän omakohtaisia runomuotoisia sotakokemuksia ja elämystaltiointeja. Tässä yksi runo teoksesta:

Sotaan lapsina.
Tappotantereilta tie
aikuistöihin vie.
- Nuoruutemme ainoa
onko jossain tallessa?

Myös Putkilahden kyläkirjaan Häreviä hakamiehiä ja väkeviä vaimoja on taltioitu muutamia kertomuksia ja kuvia sotiemme veteraaneista.

On tärkeätä muistaa veteraaniemme uhraukset meidän kaikkien puolesta. Miten olemme heitä kiittäneet?

MUISTAMMEHAN NOSTAA LIPUT SALKOIHIN NIIN AGRICOLAN KUIN VETERAANIEMMEKIN KUNNIAKSI!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 4/huhtikuu 2005 pääkirjoitus]