www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kotiseudun historiaa

Housuvuori ja siellä sijaitseva erämaja, ”Metsäpirtti”, on eräs kaikkein suosituimmista paikkakuntamme nähtävyyksistä.

Housuvuoren Metsäpirtti

Pohjolan talon isäntä, monialainen kulttuurivaikuttaja Osmo Salminen (1907-1949) oli varsinainen erämaja-ajatuksen alullepanija ja toteuttaja saaden hyvän henkisen ja aineellisen tuen tavoitteelleen Oittilan kylän isänniltä.

Osmo Salmisen rohkeus luoda uutta ja hänen kauaskantoinen näkemyksensä on ollut avaamassa tietä varsin lukuisalle määrälle ihmisiä, jotka ovat vuorelle kiivenneet ja siellä kokeneet puhtaimmillaan luonnon tarjoaman kauneuden ja rauhan. Kertomuksia näistä kokemuksista löytyy monista Housuvuoren mökin vieraskirjoista, joihin vierailijat aikojen kuluessa ovat yrittäneet kynän avulla vangita tunnelmiaan.

Kylälehtemme kiittää Osmo Salmisen tytärtä, Kerttu Weijoa, isänsä jättämän arvokkaan paikallisen kulttuuriperinnön tallettamisesta ja huolehtimisesta. Kiitämme samalla historiallisesta aineistosta, jonka Kerttu Weijo on antanut kylälehtemme käyttöön.

Tulemme julkaisemaan lehdessämme poimintoja sekä Housuvuoren vieraskirjojen kirjoituksista että Pohjolan kotimuseoon liittyvistä Osmo Salmisen muistiinpanoista.

Kirjoituksia Housuvuoren metsäpirtin vieraskirjasta:

Housuvuoren Metsäpirtin ristiäiset 9.6.1946
Jotta ristiäisiin asti olemme päässeet, on täytynyt olla monta mutkaa tämän pirtin luomisessa. Maan on lahjoittanut maanvilj. Ilmari Nurminen, itse rakennusaineet maanvilj. Heimo Uusitalo, ja rakennuttamisesta ynnä sisustamisesta on huolehtinut maanvilj. Osmo Salminen.

Ja nyt on Metsäpirtti käyttökelpoinen - odottaa vain syksyä, jolloin eränkävijät tänne väsyneinä majoittuvat.

Metsäpirtti, - ihanalla paikalla seisot. Sinun ikkunastasi näkyy palanen ihaninta Suomea. Ympäröivää luontoasi katsellessa täytyy pakostakin huudahtaa:
”Kaunis olet Synnyinmaa.”

Toivotamme onnea kaikille tämän pirtin metsämiehille ja itse pirtti eläköön 100 vuotta.

Saara Marketta Salminen
Heimo Uusitalo
Ilmari Nurminen
Osmo Salminen
Mikko Vainiomäki

******************************************************
Kävin ensimmäistä kertaa tällä vuorella vuonna 1923. Mukanani oli luokkatoverini Veikko Järvinen Jämsästä. Tulimme silloin tänne keväthankia hiihtäen.
- Toisen kerran kävin vasta kesällä 1942 toipumislomalla ollessani. Tämän paikan kauneus viehätti. Ajattelin, että jos täällä olisi jonkinlainen maja, mihin yöpyä, niin varmasti sen tekisin. Monet ihmisen ajatuksista jäävät toteutumatta, mutta myös monet toteutuvat. Niinpä tämäkin. Maja seisoo kuin seisookin nyt vankasti Housuvuoren laella.

Täällä on myös kivi, joka muistuttaa muodoltaan ruumisarkkua. Siihen olen ajatellut hakata kaikkien taidemaalarien nimet, jotka maalailevat tällä vuorella. Kun en sitä enään tee, eikä minua ole olemassa enään, ei ainakaan kivitaltta kädessä, niin kaippa sutimaalarit sen itse tekevät. Myös kirjailijat, säveltäjät ym. taiteenharrastajat hakekoon oman kivensä.

10.8.1946 Osmo Salminen

*******************************************************
- Kuka lienetkin, älä epäile katsoa niin kauas kuin silmäsi yltävät; älä myöskään estä ajatuksiasi seuraamasta katseesi mukana - täällä väljenevät arkisten päiviesi ahdistavat rajat. Voit olla kaikkialla, voit kuoreutua itseesi - kuinka vain sisimmässäsi kulloinkin tahtonet. Ja vaikka vain yhdenkin vapautuneen ajatuksen voisit täällä ajatella ja sen hetkeksi vapautua huomisen murheista, ei pyhiinvaelluksesi tänne ole ollut turha.

Housuvuorella 10.8.1946
Helmer Selin
Sutimaalari Jumalan erehdyksestä

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke